Tilastokeskus on julkaissut jälleen vuosittaiset Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö sekä Tietotekniikan käyttö Suomessa -tutkimukset. Tutkimuksista selviää, että sosiaalisen median käyttö on kasvanut 16–89-vuotiaiden suomalaisten keskuudessa prosentilla viime vuoteen verrattuna, eli 70 prosenttia käyttää sosiaalista mediaa.
HUOM! Tämä artikkeli on vuodelta 2021. Tuoreemmat luvut sosiaalisen median käytöstä käytöstä löydät artikkelistamme: Sosiaalinen media Suomessa 2023.
Ensimmäisenä pandemiavuonna kasvu oli ennätysmäisen kovaa, ja kanavien käyttö kasvoikin jopa 13 prosenttia. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävistä yrityksistä sosiaalista mediaa taas käyttää 79 prosenttia, ja kasvua viime vuoteen on tullut. Nyt sosiaalisen median käyttö vaikuttaa vakiintuneen tälle uudelle, aiempaa aktiivisemmalle tasolle. Digiloikka on siis otettu.
Yhteisöpalvelujen käyttö ikäluokittain
Tilastokeskuksen vuosittaisessa Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimuksessa tutkittiin taas eri ikäluokkien sosiaalisen median käyttöä. Seuraavasta kaaviosta voit tutkia, miten paljon sosiaalista mediaa hyödynnetään eri ikäryhmissä. Etenkin nuorten keskuudessa sosiaalisen median käyttö on kasvanut todella kovaksi, kun esimerkiksi 16–24-vuotiaista jopa 94 prosenttia käyttää sosiaalista mediaa.
Sosiaalisen median käyttö vaikuttaa vakiintuneen uudelle, aiempaa aktiivisemmalle tasolle.
Tutkimuksesta käy myös ilmi, että 63 prosenttia 16–89-vuotiaista suomalaisista on nähnyt epätosia tai epäilyttäviä tietoja tai sisältöjä uutissivustoilla tai sosiaalisessa mediassa. On huolestuttavaa, että epätosia tietoja, eli informaatiovaikuttamista ja suoranaista väärän tiedon levittämistä esiintyy verkossa ja sosiaalisessa mediassa yhä paljon, koska sitähän eivät tavalliset ihmiset aina edes huomaa. Näiden epätosien tai epäilyttävien tietojen tai sisältöjen todenperäisyyttä olikin tutkimuksen mukaan tarkistanut vain 31 prosenttia 16–89-vuotiaista. Tämän tavoitteellisen harhaanjohtamisen yhteiskunnalliset vaikutukset ovat huolestuttavia.
Sosiaalisen median käyttö yrityksissä
Tilastokeskuksen Tietotekniikan käyttö yrityksissä -tutkimuksesta selviää, että sosiaalista mediaa käyttää 79 prosenttia vähintään kymmenen henkilöä työllistävistä yrityksistä. Sosiaalista mediaa käyttävien yritysten lukumäärä on lisääntynyt vuoden takaisesta neljällä prosenttiyksiköllä.
Eniten sosiaalista mediaa käytetään majoitus- ja ravitsemistoiminnan alalla (99 %), informaation ja viestinnän alalla (96 %) ja vähittäiskaupassa (95 %). Kaaviossa on kuvattu prosenttiyksikköinä muutos edellisen vuoden dataan verrattuna. Kiinnostavaa on havaita, että kasvua yritysten sosiaalisen median käytössä on tapahtunut lähes kaikilla toimialoilla, mutta etenkin rakentamisen sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnan toimialoilla.
Jos taas tarkastellaan yrityksiä koon mukaan, sosiaalista mediaa hyödynnetään eniten suurimmissa, yli 100 henkilöä työllistävissä yrityksissä (96 %), sitten 50–99 henkilöä työllistävissä yrityksissä (86 %) ja jonkun verran vähemmän pienemmissä, 20–49 henkilöä työllistävissä (79 %) ja 10–19 henkilöä työllistävissä (74 %) yrityksissä. Vuodesta 2013 yritysten yhteisöpalvelujen käyttö on lisääntynyt 42 prosenttiyksikköä. Suuntaus on siis ollut aivan selkeä, sosiaalisesta mediasta on tullut tärkeä osa yritysten markkinointiviestintää ja vähemmistössä ovat ne yritykset, jotka eivät sosiaalista mediaa hyödynnä.
Kanavien käytön muutos: Instagram ohi Facebookin, TikTok kasvaa
Suomessa sosiaalisen median kentällä isoin muutos vuonna 2021 oli Instagramin kasvu ohi Facebookin. Alustojen emoyhtiö Metan datan mukaan Suomessa kuukausittain aktiivisia Instagram-käyttäjiä on 3 miljoonaa, kun Facebookin parissa viihtyy 2,9 miljoonaa suomalaista. Huomioi siis vuoden 2022 markkinointia suunniteltaessa, että Instagram ei ole enää vain Facebookin pikkusisarus!
TikTok taas on kasvanut koko ajan suositummaksi myös Suomessa: Nyt aktiivisia käyttäjiä TikTokin datan mukaan on Suomessa jo 1,3 miljoonaa!TikTok on ylipäätään ollut yksi maailman eniten kasvaneista alustoista vuonna 2021. Monia voi yllättää se, että TikTokin datan mukaan Suomessa 80 prosenttia käyttäjistä on täysi-ikäisiä, eli lasten leikkikenttä alusta ei ole. TikTokissa trendit ja ilmiöt muuttuvat todella nopeasti, ja ne rantautuvat nopeasti muihinkin kanaviin, joten on tärkeää perehtyä TikTokiin ja sen tärkeimpiin lainalaisuuksiin. Siispä jos et vielä ole tutustunut kanavaan, tee se tänä vuonna esimerkiksi koulutuksessamme! Saattaisiko TikTok jatkossa jopa onnistua horjuttamaan Instagramin ja Facebookin pitkään jatkunutta voittokulkua?
Sosiaalisen median trendit vuonna 2022
Näin vuoden vaihduttua me LM Somecolla olemme taas koonneet vuosittaisen syväluotauksen sosiaalisen trendeihin tuoreeseen katsaukseemme. Käymme läpi niin laajentuvaa kanavavalikoimaa kuin mediabudjetin merkitystä. Perehdymme etenkin käyttäjiä sitouttavaan ja algoritmien arvostamaan videosisältöön. TikTok luo uusia trendejä ja pakottaa myös Instagramia ja Facebookia nostamaan liikkuvan kuvan roolia, jotta käyttäjät viihtyvät Metan alustoilla. Tarkastelemme myös organisaation ja sen asiantuntijoiden roolia sosiaalisen median brändinrakentajina ja tarjoamme lopuksi vinkkejä ja vertaistukea sosiaalisen median kohuja ja kolhuja pelkääville.
Sosiaalisen median trendikatsaus 2023
Olemme koonneet trendikatsauksen, jonka avulla voit tehdä alkavasta vuodesta entistäkin paremman sosiaalisen median läsnäolollesi.
Lähteet:
- Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö [verkkojulkaisu]. ISSN=2341-8699. 2021. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.1.2022]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/sutivi/2021/sutivi_2021_2021-11-30_tie_001_fi.html
- Suomen virallinen tilasto (SVT): Tietotekniikan käyttö yrityksissä [verkkojulkaisu]. ISSN=1797-2957. 2021. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.1.2022]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/icte/2021/icte_2021_2021-12-03_tie_001_fi.html