LM Someco logo

Meta ja TikTok – Yhdysvalloissa myllertää

Sosiaalisen median alustojen toiminnan poliittiset ja yhteiskunnalliset vaikutukset kasvavat yhä suuremmiksi: Mark Zuckerberg kertoi Metan luopuvan kolmannen osapuolen faktantarkistusohjelmasta Yhdysvalloissa perustellen päätöstä kritiikillä siitä, että sosiaalisen median kanavat sensuroivat liikaa keskusteluja. Muutos on merkittävä niin poliittisesti kuin yhteiskunnallisesti, ja tulee juuri Trumpin astuessa valtaan. Samaan aikaan odottelemme tietoa, tullaanko TikTok pakkomyymään Jenkeissä vielä tammikuussa, ja jos niin kenelle. Lykätäänkö päätöstä vai jatkuuko alustan toiminta nykyisellään? Tässä blogiartikkelissa pohdin sosiaalisen median tilaa ja etenkin Metan päätöksen vaikutuksia.

Metan päätös faktantarkastuksen lopettamisesta Yhdysvalloissa

Meta siis lopettaa faktantarkistuksen Facebook-, Instagram- ja Threads-alustoillaan Yhdysvalloissa. Zuckerberg perusteli päätöstä poliittisella puolueettomuudella ja luottamuksen heikentymisellä. Hän on jo aiemmin puhunut paljon sananvapauden puolesta, mutta nyt kelkka tuntuu kääntyneen varsin nopealla vauhdilla Trumpin toivomaan suuntaan.

Huolestuttavaa Zuckerbergin tiedotusvideolla oli toive ottaa mallia Elon Muskilta ja X:ltä faktantarkastuksessa. Käytännössä Meta korvaa faktantarkastajat yhteisön huomautuksilla (Community Notes) lähikuukausien aikana Yhdysvalloissa. Metan sisältöpolitiikkaa selkiytetään ja yksinkertaistetaan sekä poistetaan valtavirtakeskustelusta erillään olevia rajoituksia aiheista, kuten maahanmuutto ja sukupuolet. Meta muuttaa tapaa, jolla sääntöjä valvotaan, jotta voidaan vähentää sensuroinniksi tulkittavia kieltoja. Metan suodattimet keskittyvät jatkossa laittomiin ja vakaviin rikkomuksiin.

Meta palauttaa kanavilleen yhteiskunnallisia sisältöjä, joita käyttäjät ovat palautteen perusteella toivoneet. Samanaikaisesti Metan tavoitteena on kuitenkin säilyttää yhteisö ystävällisenä ja positiivisena – mikä ei toki kuulosta polarisoituneessa yhteiskunnallisessa keskustelussa kovin helpolta. Metan Yhdysvaltojen luottamus- ja turvallisuustiimit sekä sisällön moderointitiimit siirretään pois liberaalista Kaliforniasta konservatiivisempaan Texasiin. Tätä perustellaan sillä, että kalifornialaiset tiimit ovat olleet liian puolueellisia. Meta kertoo myös tekevänsä yhteistyötä presidentti Trumpin kanssa vastustaessaan ulkomaisten hallitusten pyrkimyksiä pakottaa amerikkalaisia yrityksiä sensuuriin. Yhdysvalloilla on maailman vahvimmat perustuslailliset suojat ilmaisunvapaudelle, ja paras tapa puolustautua muiden maiden hallitusten ylilyöntejä vastaan on Yhdysvaltojen hallituksen tuki.

Vaikutukset Eurooppaan

Yllä mainitut muutokset tapahtuvat siis Yhdysvalloissa. Euroopassa faktantarkistusta ja sisältöjen moderointia on säännelty – onneksi! Sääntely on osa Euroopan unionin tavoitteita torjua disinformaatiota ja suojella demokratiaa, ja niitä säännellään mm. digipalvelusäädöksellä. Täällä faktantarkastus ei siis lopu ainakaan heti.

Muutos kuitenkin syventää entisestään sääntelyn eroja Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä. Euroopan unioni joutuu todennäköisesti tarkastelemaan Metan toimintaa alueella yhä kriittisemmin. Ratkaisu todennäköisesti kärjistää myös sananvapauskeskustelua ja kiihdyttää poliittista polarisaatiota, joka voi heijastua poliittisiin keskusteluihin ja kampanjoihin ympäri maailman. X:ssä Community Notesia eli yhteisön huomautuksia on myös masinoitu siten, että on saatu kiusallisia faktoja merkittyä disinformaatioksi, joten vastaavaa voinee jatkossa tapahtua myös Metan alustoilla – joilla myös on valtavasti enemmän käyttäjiä ja täten myös enemmän riskejä.


Toisaalta riskinä on ylipäätään väärän tiedon leviämisen kasvu, kun algoritmit eivät enää pyri ensisijaisesti estämään disinformaation leviämistä vaan edistävät minkä tahansa, käyttäjien huomion saavan, sisällön näkyvyyttä. Kriittisen medialukutaidon merkitys siis kasvaa, ja toisaalta alustojen vastuullisuus heikkenee entisestään – ja kun samaan aikaan tekoälyllä tuotetun sisällön julkaisu lisääntyy ja lisääntyy, ollaan huolestuttavassa tilanteessa.

TikTokin kohtalo Yhdysvalloissa

TikTokin tulevaisuus Yhdysvalloissa on tällä hetkellä epävarma. Huhtikuussa 2024 presidentti Joe Biden allekirjoitti lain, joka edellyttää TikTokin kiinalaisen omistajan, ByteDancen, myyvän sovelluksen Yhdysvaltain toiminnot 19. tammikuuta 2025 mennessä, muuten sovellus poistetaan sovelluskaupoista. TikTok on pyrkinyt estämään lain voimaantulon oikeusteitse, mutta Yhdysvaltain valitustuomioistuin hylkäsi yhtiön vetoomuksen joulukuussa 2024. TikTok on vienyt asian korkeimpaan oikeuteen ja pyytänyt lain toimeenpanon keskeyttämistä.

Tilannetta mutkistaa se, että presidentiksi valittu Donald Trump astuu virkaansa 20. tammikuuta 2025, eli käytännössä päivä TikTok-kiellon voimaantulon jälkeen. Trump, joka aiemmin kannatti TikTokin kieltoa, on sittemmin muuttanut kantaansa ja pyrkii nyt estämään kiellon. Hän on pyytänyt korkeinta oikeutta viivästyttämään lain toimeenpanoa, jotta asiasta voitaisiin neuvotella lisää. Korkein oikeus on vastaamassa lakikysymykseen 10. tammikuuta.

Mikäli kielto astuu voimaan, TikTok poistetaan Yhdysvalloissa sovelluskaupoista, eikä uusia käyttäjiä voida rekisteröidä. Nykyiset käyttäjät voivat toistaiseksi jatkaa sovelluksen käyttöä, mutta ilman päivityksiä sovelluksen toiminta heikkenee ajan myötä. Käyttäjämääränsä vuoksi TikTokin mahdollisella kiellolla olisi laajat vaikutukset – alustaa käyttää Yhdysvalloissa noin 170 miljoonaa ihmistä. TikTokia käyttäessä näkeekin säännöllisesti mahdollisesta kiellosta huolestuneiden käyttäjien julkaisuja, joissa itse kieltoa kritisoidaan sanavapaudella perustellen ja tiktokkaajien hiljentämistä kritisoiden.

Tilanne on siis epäselvä, ja paljon riippuu sekä korkeimman oikeuden päätöksestä että tulevan presidentin toimista. On mahdollista, että TikTokin toimintaa Yhdysvalloissa jatketaan, jos ByteDance suostuu myymään sovelluksen Yhdysvaltain toiminnot tai jos uusi hallinto peruu kiellon.

Helsingin Sanomien sosiaalisesta mediasta vastaava toimituspäällikkö Jussi Pullinen pohtikin jo ansiokkaassa kommentissaan Metan ajoitusta. Onko kyse vain reagoinnista Trumpin nousuun presidentiksi, vai pyrkiikö Meta TikTokin Yhdysvaltain toimintojen ostajaksi?

Nähtäväksi jää, kuinka mullistava määräpäivästä tulee. Hiipuuko TikTok Yhdysvalloissa? Pakkomyydäänkö se toiselle omistajalle? Kuka sen ostaisi? Mihin kanaviin aktiiviset TikTokin käyttäjät päätyisivät? Vaikka päätös ei heti suoraan vaikutakaan Eurooppaan, muutoksen suunta vaikuttaa koko sosiaalisen median ekosysteemin kehitykseen. Sääntelyn kehitys niin Yhdysvalloissa kuin meillä Euroopassa tulee olemaan keskeinen kysymys sosiaalisessa mediassa ja datan hallinnassa. Euroopassakin säännöllisesti on kuultu vaatimuksia TikTokin kieltämiseksi. Toisaalta parhaillaankin Euroopan komissio selvittää, onko TikTok rikkonut Euroopan unionin digipalveluasetuksen mukaista velvoitetta estää vaalivaikuttamista Romaniassa.

Vaikutukset viestijöille ja mainostajille

Mainostajille etenkin Metan faktantarkastuksen vähenemisessä on luonnollisesti myös poliittisia riskejä, jotka ovat samankaltaisia kuin X:n kohdalla. Jatkossa yritykset saattavat esimerkiksi kohdata kritiikkiä siitä, että ne mainostavat disinformaation sallivilla alustoilla.

Ainakaan mainosalustana X ei ole kehittynyt Muskin muutosten pohjalta kannattavammaksi tai voittanut mainostajien luottamusta puolelleen. Sen sijaan se on menettänyt ison osan suurista mainostajista. Alkavatko mainostajat Yhdysvalloissa siis seuraavaksi vetäytyä Metasta? Moni brändihän on tarkka siitä, millaisen tiedon yhteydessä mainontaa esitetään. Vai onko jatkossa valtavirtaa sananvapauden korostaminen, minkä siivellä saa tehdäkin paljon hallaa yhteiskunnallisesti?

Jo pelkkä TikTokin kiellon uhka on aiheuttanut paljon spekulaatiota ja pohdintaa sosiaalisen median tulevaisuudesta ja turvallisuudesta. Kiellon taustallahan on huoli, että ByteDance jakaisi esimerkiksi käyttäjätietoja tai muuta merkittävää informaatiota Kiinan hallituksen kanssa, tai että Kiina käyttäisi alustaa vieraan vallan vaikutuskeinona yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa ja propagandassa. Tilanne on sinällään kääntynyt hieman päälaelleen, koska jo Trump edellisellä presidenttikaudellaan pyrki pakottamaan ByteDancea myymään Yhdysvaltain toiminnot, mutta oikeudelliset haasteet keskeyttivät prosessin. Bidenin päätettyä kiellosta Trump onkin sitä nyt perumassa.

Yhdysvaltain politiikka ei siis tarjoa vakaata toimintaympäristöä sosiaalisen median alustoille – nehän pitkälti ovat yhdysvaltalaislähtöisiä. Näin ollen me markkinoijat ja viestijät saamme kyllä yhä vahvemmin varautua siihen, että lyhyellä aikavälillä nähdään huomattaviakin mullistuksia. Meidän tulee siis tarvittaessa pystyä muuttamaan sosiaalisen median strategiaa tarvittavilta osin nopeastikin. Me LM Somecolla olemme mielellämme apunasi strategisessa suunnittelussa ja konsultoimme näissä muutostilanteissa. Parhaillaan työstämme vuosittaista sosiaalisen median trendikatsausta – siitä pääset pian lukemaan lisää näkemystämme kanavien kehityksestä.

#SomenHermolla-webinaarisarjan avulla pysyt aina ajan tasalla uusista tuulista ja kanavien muutoksista.

Uusimmat blogikirjoitukset aiheesta