Olen aiemmin täällä blogissamme kirjoittanut siitä, millainen on hyvä sosiaalisen median postaus. Tästä on luonteva edetä siihen, millainen on hyvä sosiaalisen median sisältökokonaisuus. Sellainen, joka sopii sosiaalisen median luonteeseen, palvelee brändiä ja jota on mukava suunnitella sekä toteuttaa.
Sosiaalisen median sisältökokonaisuuden on hyvä olla monipuolinen mutta samalla yhteneväinen. Ajassa elävä, mutta tukevasti kiinni brändin ytimessä. Olen hahmotellut prosentuaalista jakoa, jota mukaillen somesisältöjen kokonaisuus pysyy kasassa ja tavoitteellisena.
Disclaimer: tämä ei ole tieteellisesti todennettu absoluuttisen oikea tapa tehdä. On monia muitakin erittäin toimivia kokonaismalleja. Tämä on yksi hyvä vaihtoehto, jonka voi ottaa käyttöön 🙂
50 % sisällöistä brändistä ja omista viesteistä lähtöisin
On hyvä seurata sosiaalisen median trendejä ja trendaavia aiheita. Mutta niiden varaan ei kuitenkaan kannata rakentaa läsnäoloa. Vaikka sosiaalisen median kanavat elävät trendeistä, on niissä julkaistavan sisällön selkärankana aina hyvä olla brändi itse.
Mitä me edustamme yrityksenä tai organisaationa? Mitkä aiheet ovat meille tärkeitä, minkä puolesta teemme sitä mitä teemme? Mitä tuotteita tai palveluita tarjoamme? Mitä haluamme kertoa kohdeyleisöillemme?
Näistä kysymyksistä olisi hyvä kummuta vähintään 50 prosenttia tuotetusta sosiaalisen median sisällöstä. Näin voidaan olla varmoja, että sosiaalisen median sisällöt todella tukevat omaa missiota sekä tavoitteita, eikä yrityksessä surffata muiden mukana samanlaisten sisältöjen aallonharjalla.
Tämän kategorian sisällöt voivat olla esimerkiksi uutuuslanseerauksia, asiantuntija-artikkeleita, tuotevinkkejä tai brändivideoita (tai niistä tehtyjä Reels-teasereita). Näissä on se hyvä puoli, että näitä pystyy usein ideoimaan ja suunnittelemaan vaikka puoleksi vuodeksi ennakkoon ja ripotella sisältökalenteriin tasaisin väliajoin.
40 % ulkoa tulevista ennakoitavista teemoista lähtöisin
Jes, eli nyt on puolet sisältökokonaisuudesta hanskassa ja brändilähtöisten viestien läsnäolo on turvattu. Mutta koska sosiaalinen media on ennen kaikkea sosiaalista, ei ole hyvä olla pelkästään omaa viestiä tuuttaava megafoni. On tärkeää osoittaa olevansa ajan hermolla ja läsnä. Ihmisten huulilla olevaan teemaan linkittyminen saa usein somessa näkyvyyttä ja sitoutumisia.
Nämä sisällöt voivat esimerkiksi olla juhlapyhätoivotuksia, ajankohtaisten teemapäivien (esim. eläinten viikko, hävikkiviikko, korvapuustipäivä) huomioimista, erilaisten messujen ja tilaisuuksien nostoja. Usein hyvissä ajoin ennakoitavia, mutta silti ajassa eläviä. Sellaisia asioita, joita ei täysin itse omisteta, mutta joihin on luonteva sulautua osaksi omalla äänellä ja viestillä.
Näissä sisällöissä ei toki kannata unohtaa brändiä. Tarttukaa ulkoa tuleviin teemoihin vain, mikäli ne osuvat yksiin brändinne ja arvojenne kanssa.
10 % yllättävistä ulkoisista kimmokkeista lähtöisin
Vaikka kuinka pyrkisimme siihen, että sosiaalisen median sisältökokonaisuutemme on ennakkoon mietitty ja tarkkaan suunniteltu, aina tapahtuu kaikenlaista. Jos ei globaalia pandemiaa, niin ainakin pienempää toimialakohtaista myllerrystä. Näitä asioita ei voi ennakoida, mutta niiden vaatima tila on hyvä kuitenkin huomioida kokonaisuudessa. Erityisesti markkinoinnin tekijöiden resursoinnissa on hyvä pitää pieni siivu valmiina yllättävälle.
Tämänkaltaiset sisällöt voivat liittyä esimerkiksi merkittävään tuotereklamaatioon, saatuun palkintoon, toimialan säädösten muutoksiin tai yleisesti mullistavaan uutiseen maailmalta tai kotimaasta. Vaikka näitä sisältöjä ei voi tehdä ennakkoon, näissäkin voi auttaa, jos on esimerkiksi sosiaalisen median kuvapohjia valmiiksi tehtyinä. Esimerkiksi graafisia kuvapohjia, joihin voi liittää tekstin.
Kun vastaan tulee yllättäviä ulkoisia kimmokkeita, auttaa tilannetta se, että suurin osa julkaisuista on jo mietitty etukäteen. Näin tekemisellä on runko, jonka oheen mahtuu tarvittaessa myös yllätyksiä.
Loppuun pieni harjoitustehtävä: kerää viimeisen kuukauden tai kvartaalin sisällöt listaksi ja jaottele ne tässä tekstissä esiteltyihin kategorioihin. Päällekkäisyyttä on varmasti, mutta valitse parhaiten sisältöön osuva kategoria. Katso vastaavatko prosenttiluvut ehdottamiani!