LM Someco logo

Mikä ihmeen Threads?

Lomailitko heinäkuussa, kun Meta julkaisi uuden Threads-sovelluksen? Sen tarkoituksena on haastaa Twitter (tai siis nykyisin X) tekstipohjaisessa sosiaalisen median viestinnässä. Jos kaipaat pientä päivitystä aihepiiriin töihin palatessasi, lue tämä blogiartikkeli ja tiedät, mistä oikein on kyse.

Meta, tuo Facebookin ja Instagramin emoyhtiö, on jo pitkään pyrkinyt sosiaalisen median yksinvaltijuuteen. Käytännössä aina, kun joku muu on keksinyt joko uuden sisältömuodon tai viestintätrendin, Meta pyrkii omien sovellustensa kautta kaappaamaan vastaavan toimintamallin omille alustoilleen. Twitter on porskuttanut pitkään omillaan ja ollut etenkin julkishallinnon ja B2B-yritysten kannalta merkittävä kanava, jossa on tavoittanut niin mediaa kuin mielipidevaikuttajia.

Elon Muskin ostettua Twitterin ja sekoitettua pakkaa huolellisesti (viimeksi vaihtamalla Twitterin nimen X:ksi), Meta tuntuu näkevän hetkensä tulleen tekstipohjaisen viestinnän saralla. Keväällä jo huhuttiin tästä uudesta palvelusta, jonka nimeksi oli jossain kohtaa tulossa Barcelona, mutta sovellus lanseerattiin Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa heinäkuun alussa nimellä Threads.

Viestipalvelua ei ole vielä lanseerattu Euroopan unionin alueella, koska Euroopan unionin sääntely kieltää käyttäjätietojen jakamisen eri palveluiden, kuten Threadsin ja Instagramin välillä. Meta on todennut digitaalisten markkinoiden kilpailua rajoittavan sääntelyn epävarmuuden hillitsevän haluja avata Threads Euroopassa.

Threads ja Instagram linkittyvät tiiviisti

Kuvakaappaus Threads-sovelluksesta
Kuvakaappaus Threads-sovelluksesta

Threads on siis sovellus, johon kirjaudutaan Instagram-tunnuksilla. Palvelussa voi julkaista maksimissaan 500 merkin mittaisia tekstijulkaisuja, sekä kuvia, linkkejä, videoita ja keskustelua, joita ei voi muokata jälkikäteen. Käytännössä Threads on kiinnostava palvelu etenkin niille Instagramin käyttäjille, joilla on jo valmiiksi iso yleisö tilillään.

Tekstipohjaisuus tuo mahdollisuuden luoda matalan kynnyksen sisältöä, koska jokaisessa julkaisussa ei tarvitse olla kuvaa tai videota, kuten Instagramin puolella. Threads ei tue Twitteristä ja muista sosiaalisen median kanavista tuttuja aihetunnisteita.

Kollegani Jani testaili Threadsia käytännössä heinäkuun alussa, kun sovellukseen oli vielä mahdollista päästä Euroopasta käsiksi VPN-yhteyden kautta. Tuolloin uutisvirta vaikutti toimivan hyvinkin vastaavasti algoritmin ohjaamana kuin Twitterissä, eli uutisvirrassa näkyi paljon sisältöä tileiltä, joita käyttäjä ei seuraa itse.

Lyökö Threads läpi?

Threads nousi heti heinäkuussa kovaan suosioon ja ensimmäisen viikon aikana Threads ehti jo ylittää sadan miljoonan käyttäjän rajan. Nähtäväksi jää, moniko käyttäjä pysyy alustalla, onnistuuko Threads todella haastamaan Twitterin ja lanseerataanko Threadsia ylipäätään Euroopan unionin alueella. Jos Threads ei lyö itseään nopeasti läpi, Metalle voi syntyä houkutus sotkea Instagramin ja Threadsin uutisvirtoja keskenään.

Kannattaa huomata, että samanaikaisesti myös TikTok pyrkii jatkossa ottamaan siivunsa tekstipohjaisesta viestinnästä tuomalla uuden, täysin tekstipohjaisen sisältömuodon sovellukseensa.

Elon Muskin kaoottinen tapa johtaa X:ää (eli Twitteriä) on ylipäätään vähentänyt niin mainostajien kuin käyttäjien luottamusta palveluunsa ja maailmalla jo povataan mainostajien allokoivan jatkossa mainosbudjettinsa ennemmin Threadsiin kuin X:ään, kunhan Threadsiin vain avataan ensin mainonnan mahdollisuus.

Pysy #SomenHermolla!

Haluatko päivittää laajemminkin sosiaalisen median osaamisesi ajan tasalle? Toteutamme kerran kuussa #SomenHermolla-webinaarin, jossa käydään läpi suosituimpien sosiaalisen median kanavien ajankohtaiset muutokset ja inspiroivia sisältöesimerkkejä edellisen kuukauden ajalta.

Uusimmat blogikirjoitukset aiheesta