Blogi
-
Sisältö ja mainosbudjetti, kuningas ja kuningatar
Sosiaalisen median sakeassa sisältöviidakossa eri sisällöt kilpailevat huomiostamme. Kiihtyvässä digimaailmassa sosiaalisen median mediabudjetti on välttämätön, jotta sisällöt tavoittaisivat kohderyhmänsä edes jotenkuten. Sanotaan, että rahalla ei voi ostaa onnea – ja sama koskee myös julkaisuihin sitoutuneisuutta. Saamme budjetilla…
-
Videot sosiaalisessa mediassa – mitä, miksi, miten?
Videot jatkavat suosiotaan vuodesta toiseen, ja jopa 86 prosenttia mainostajista kertoo käyttävänsä videoita markkinoinnissa. Myös sosiaalisessa mediassa videot ovat entistä tärkeämmässä roolissa, ja esimerkiksi Instagram on kertonut panostavansa tänä vuonna videotyökaluihin erityisen paljon.
-
Asiantuntija, jännitätkö somekohua? Ei hätää, et ole yksin!
Pandemia-aika on lisännyt sosiaalisen median käyttöä ja samalla myös kriittinen keskustelu somen syövereissä rehottaa. Uskallanko olla asiantuntijana läsnä ja aktiivinen somessa? Voiko sosiaalisen median kohuilta edes välttyä? Huoli pois, kyllä voi!
-
Sosiaalinen media Suomessa 2021
Tilastokeskus on julkaissut jälleen vuosittaiset Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö sekä Tietotekniikan käyttö Suomessa -tutkimukset. Tutkimuksista selviää, että sosiaalisen median käyttö on kasvanut 16–89-vuotiaiden suomalaisten keskuudessa prosentilla viime vuoteen verrattuna, eli 70 prosenttia käyttää sosiaalista mediaa. HUOM!…
-
Uidaanko somekuplassa kissaa vai koiraa?
Kuplat ovat harmittoman kivoja esimerkiksi juomissa ja kylpyammeessa, mutta kun ne sosiaalisessa mediassa muokkaavat käsitystämme todellisuudesta, ollaan jo vaarallisemmilla vesillä.
-
Stop: nyt lyhyt mainoskielen oppitunti
Minä olen kaksikielinen. Puhun sujuvasti sekä suomea että mainosta. Äidinkieleni on suomi, jota opetetaan kouluissa kautta maan. Mainoskieltä puhun työssäni. Sen opin varmaankin sitten isältäni. Vertailen tässä blogitekstissäni näitä kieliä sekä annan vinkkejä mainoskielen puhumiseen ja opetteluun.…
-
Mainonnan kohdentaminen sosiaalisessa mediassa – arpapelillä vai taiten tehden?
Törmäämme päivittäin erilaisiin mainoksiin sosiaalisen median alustoilla. Joistain et välttämättä edes huomaa, että ne ovat mainoksia, koska ne tarjoavat sinulle lisäarvoa, informaatiota, viihdykettä tai saavat tekemään halutun toimenpiteen kuten oston. Tällöin voimme päätellä, että kohdennus on onnistunut.…
-
Meta nyt taas? Facebook kohusta toiseen – pitääkö mainostajan huolestua?
Entinen työntekijä vuotaa Facebookin vähät välittävän haitallisista vaikutuksistaan. Lokakuun 2021 alussa kaikki yhtiön palvelut ovat useita tunteja pois käytöstä. Facebookin, Instagramin ja WhatsAppin emoyhtiö Facebook vaihtaa nimensä Metaksi. Mistä tässä kaikessa on kyse? Pyrkiikö Facebook ohjaamaan katseen…
-
Esittelyssä uudemman aallon sosiaalisen median kanavat
Facebook ja Instagram ovat vakiinnuttaneet asemansa sosiaalisen median kanavien kärjessä ja ovat käytössä maksetussakin mainonnassa jo laajalti niin brändeillä, vaikuttajilla kuin yrityksillä ja organisaatioilla. Instagram onkin tänä vuonna mennyt käyttäjämäärässä vanhemman toverinsa Facebookin ohi Suomessa, ja mainonta…
-
Sisältöjen tehokas hyödyntäminen – monikanavaisuus ja toiston rooli
Sisältömarkkinoinnin prosessi voidaan jakaa karkeasti kolmeen osa-alueeseen: suunnittelu, toteutus ja analysointi. Se mikä näistä osa-alueista vaatii eniten resursseja, on hyvin yritys- ja toimialakohtaista. Usein osa-alueet myös tukevat toisiaan. Mikäli esimerkiksi sisällöt on suunniteltu ja konseptoitu selkeästi, on…
-
TikTok, TikTok – aika mainostaa uudella tavalla
Uusia sosiaalisen median kanavia syntyy aika ajoin, ja näistä yksi on jo tovin pinnalla ollut TikTok. Uudet kanavat saattavat aiheuttaa päänvaivaa markkinoijalle – millainen sisältö toimii uudessa kanavassa? Kannattaako meidän olla siellä? Voiko siellä mainostaa? TikTokissa mainonta…
-
Klik klik – onko klikeillä mitään väliä?
Sait kampanjallasi komean määrän klikkejä, hienoa, selkeästi onnistunut setti! Tai hetkinen, tarkastellaanpa asiaa hieman syvemmin. Tärkeintä on tietysti ensin ymmärtää se, milloin klikkejä kannattaa ylipäätään pitää relevanttina mittarina. Lähtökohtaisesti silloin, kun liikenteenohjaus, sivukatselut ja näitä sivuavat konversiot…