Miten loihdittiin virtuaalinen keikka pizzalaatikon päälle?
Lähtökohdat
Grandiosa oli osallistuttanut faninsa (lue “kuluttajat”) tekemään uuden pizzan. Nyt asiakas halusi lanseerata tämän uuden fanipizzan LM Somecon kanssa niin, että fanit palkittaisiin jollain innovatiivisella, erottuvalla ja hauskalla tavoin oston yhteydessä. Toisin sanoen lähtökohtana oli on-pack -promootio, johon haluttiin tuotteen ostoon velvoittava elementti. Myös historia velvoitti suunnittelua, sillä Suomen Grandiosa oli voittanut LM Somecon kanssa aiemmasta vastaavasta toimenpiteestä kansainvälisen Epica-palkinnon. Tärkeintä oli alleviivata Grandiosan ja suomalaisen kuluttajan läheistä suhdetta ja saada aikaan myynnin kasvua.
Strategia / Insight
Viime aikoina ihmiset eivät ole päässeet juurikaan konserttiin tai ravintolaan, saatikka ravintolakonserttiin, joten inspiroiduimme ABBAn hologrammikeikoista, joka olisi oiva tapa tuoda kulttuurielämyksiä koteihin.
Luova ratkaisu
Tarjosimme pakastepizzansyöjien koteihin elämyksen, jossa pizzalaatikon päälle ilmestyy augmented realitynä virtuaalinen Kalevauva.fi -bändi soittamaan Grandiosa-biisejä!
Toteutus
Koska tehtävänantona oli on-pack -promootio, jossa oli oltava ostoedellytys, sai kuluttaja keikan näkyviin, kun kävi ensin ostamassa Grandiosan fanipizzan, jonka pakkauksen päälle oli painettu käyttöohjeet: osoitit vain pizzalaatikkoon painettua QR-koodia kamerasi kännykällä ja ja AR-elämys alkoi. Täysin uutta oli suomalaisen Arilynin selainpohjaisen teknologian käyttö, jonka ansiosta AR-elämys avautui suoraan selaimen kautta, eikä erillistä sovellusta tarvinnut ladata. Biisit vaihtuivat kuukausittain, joten elämys pysyi pakastepizzantuoreena. Kalevauva.fi -bändi oli tyylilleen uskollisesti tehnyt biisit mm. Grandiosan pizzafanien teksteistä, somekirjoituksesta ja ikivihreästä Pizzaperjantai-rallatuksesta.