Olen Nelli, Helsingistä kotoisin oleva graafikko sekä ikuisesti utelias menemisen ja kotihiireyden tasapainottelija.
Minulla on laaja-alaista visuaalista osaamista monenlaisten brändien parista. Olen tehnyt töitä niin pelialalle, rakennusteollisuuteen kuin viihdepuolelle: tehtäväni ovat vaihdelleet rautakauppojen infografiikoista messuosastojen suunnitteluun. Hahmobrändien lisensointi ei Suomessa varsinkaan kansainväliselle tasolle ole vielä suurta, mutta olen tehnyt myös sen parissa paljon erilaisia hommia. Tykkään tehdä töitä sekä itsenäisesti alusta loppuun että osana tiimiä, oppien uutta ja pallotellen ideoita. Nautin vaihtelusta isompien kokonaisuuksien ja pienempien projektien välillä.
Ammatillisesti mielenkiintoisia kehityssuuntia olisi rajattomasti: 3D, animointi, kirjainmuotoilu, valokuvaus, pakkaussuunnittelu… Toivon erilaisten asiakkuuksien sekä kollegoiden monipuolisen osaamisen kautta pääseväni kokeilemaan monenlaista uutta.
Vapaa-ajallani minua inspiroi kaikki erilainen luova ilmaisu taiteesta videopeleihin sekä luonto ja siellä liikkuminen. Harrastankin visuaalisen taiteen lisäksi lintujen kuvausta, orkideoiden kasvatusta, savitöitä, ompelua, palstanhoitoa, kirppistelyä, videopelejä ja lukemista. Poden myös ainaista matkakuumetta.
Ihmiset ovat LM Somecolla lämpimiä ja valmiita auttamaan. Koen, että voin olla töissä aidosti oma itseni.