LM Someco logo

Linda Eronen

Content Specialist (vanhempainvapaalla)

Heippa! Olen Linda Eronen, valokuvaaja ja sisällöntuottaja Turun Studiolta. Teen töitä pääosin kuluttajabrändien parissa ja toteutan tuote- ja ruokakuvauksia asiakkaillemme someen. Seuraan aktiivisesti somen trendejä ja suunnittelenkin mielelläni somesisältöjä. Intohimoisena kotileipurina ideoin myös reseptiikkaa ja teen paljon ruokastailauksia.   

Sain ensimmäisen kerran järkkärin käyttööni vuonna 2013 ja kymmenen vuoden aikana olen opetellut kaiken valokuvaamisesta itse. Aloitin valokuvauksen harrastuksena tekemällä sisältöä ruokablogiini ja nyt olen kuvannut urani aikana mm. ihmisiä, eläimiä, ruokaa, sisustusta, maisemia ja tapahtumia. Innostun helposti uudesta ja rakastankin sitä, että työssäni LM Somecolla pääsen toteuttamaan paljon erilaisia kuvauksia ja voin kehittyä jatkuvasti. Valokuvissani tunnelma menee aina edelle ja pyrin tallentamaan kameralle aitoja hetkiä. Valokuvillani haluan tuoda iloa, inspiraatiota ja kauneutta jokaisen katsojan arkeen, olipa kyseessä herkullinen ruokakuva, tunnelmallinen tapahtumakuva, hauska somekuva tai tunteikas henkilökuva.  

Kun en ole valokuvaamassa, olen joko leipomassa pullaa tai kutomassa villasukkia pienelle pojalleni. Kaikki luova käsillä tekeminen on siis lähellä sydäntäni ja inspiroidun paljon myös taiteesta. 

LM Somecolla parasta on työporukka ja se, että jokainen voi loistaa omalla osaamisalueellaan. Yhteistyöllä syntyy aina upeita kokonaisuuksia asiakkaillemme!  

Työkaverin sanoin:

Sydämellinen ja sympaattinen, lahjakas valokuvaajamme.