LM Someco logo
Tiina-Rakel Liekki

Tiina-Rakel Liekki: Sosiaalinen media on toimittajalle työkalu

Tiina-Rakel Liekki– Uutisten ja ajankohtaissisällön toimittaminen on siirtynyt aikakaudelle, jossa media ei enää päätä siitä, mikä on tärkeää, vaan kaverimme ja verkostomme vaikuttavat näkemäämme omien jakojensa kautta. Tämä vaikuttaa sisällön tuottamiseen ja miettimiseen, koko toimitusprosessiin. Tekeminen lähtee ihmisten mielenkiinnosta ja aidoista kokemuksista, toteaa Tiina-Rakel Liekki sosiaalisen median tuomasta muutoksesta perinteisen median silmin.

Kirpeä kevätaamu Pasilassa on heräämässä ja kohtaan Yleisradion pihalla koko olemuksellaan hymyilevän Liekin, joka vaikuttaa nykyään YLE Kioskissa. Aamun agendalla on haastatella toimittajaa sosiaalisen median ja toimittajan työn synergioista ja kukapa olisi tähän parempi haastateltava kuin verkossa aktiivisesti vaikuttava Liekki?

Kieltäydyn itselleni edelleenkin tuntemattomasta syystä aamulla itse jauhetuista pavuista tehdystä kahvista ja virittelen muistiinpanovälineitä kuntoon, kun haastateltava on jo täydessä vauhdissa. YLE Kioski on tuonut uudenlaista tuulta uutisten ja ajankohtaissisällön toimittamiseen lähestymällä asiaa puhtaasti verkko edellä ja Rakel kertoo tämän vaikuttavan koko tekemiseen. Yhtään hänen juttuaan ei olisi saatu tulille ilman verkossa tapahtuvaa yhteyttä katsojiin.

Rakel kertoo monien juttuideoiden kumpuavan ihmisten antamista palautteista ja kommenteista ja koko toimitusprosessin ajan ideaan vaikuttaneiden ihmisten mielipiteet ja ajatukset ovat tärkeitä. Videoissa ja artikkeleissa haastatellut henkilöt löytyvät myös pitkälti verkossa tapahtuvien keskustelujen kautta. Lopputuloksena on ihmisiltä ihmisille tuotettua sisältöä, joka leviää verkossa pitkälti juurikin henkilökohtaisten tilien kautta jaettuna.

Ihmisistä lähtevä sisältö tuo mukanaan myös vastuuta

Rakel tunnetaan verkossa arvojensa ja uskomiensa asioiden puolestapuhujana, joka uskaltaa pistää itsensä tarvittaessa peliin, vaikka keskustelun sävy käy kovemmaksi. Viimeisen puolentoista vuoden aikana on varsinkin vahvoihin naispersooniin kohdistunut enemmän ja enemmän vihapuhetta, eikä Rakelkaan ole välttynyt erinäisiltä väkivaltaisilta uhkailuilta.

Kysyn, miten tämä vaikuttaa hänen tekemiseensä ja löytyykö yleensäkään ymmärrystä ihmisille, jotka purkavat tuskaansa tällä tavalla.

– Turvallisuuden uhkaaminen on tyypillinen sodissa käytetty ase, joka on tuotu nyt verkkoon. Sanojat harvemmin miettivät edes toteuttavansa uhkaustaan, kun tarkoitus on vain pelotella. Yritän miettiä asiaa sen kautta, että uhkaukset harvoin kohdistuu itse henkilöön vaan sanat peilaavat enemmänkin ihmisten pelkoja ja maailmankatsomusta. Taustalla on lähinnä pyrkimys pysäyttää toimittaja puhumasta vaikeista asioista, pohdiskelee Liekki ylikiehuvista keskusteluista.

Kovista puheista huolimatta Rakel ei ole joutunut turvautumaan käyttäjien blokkailuun, mutta tappouhkauksien suhteen linja on selkeä – kaikki uhkaukset menevät Yleisradion turvallisuusprosessiin käsiteltäväksi.

Vaikka oma turvallisuus on tärkeä asia, Rakel korostaa haastateltavien suojelemista ja heihin kohdistuvan vihapuheen ja pilkan hillitsemistä. Toimittajana ja ihmisenä hän tuntee vastuunsa ja seuraa aktiivisesti verkkokeskustelua juttukokonaisuuksien suhteen. Mikäli keskusteluissa alkaa ilmenemään ylilyöntejä, pyrkii hän ohjaamaan keskustelua järkevämpään suuntaan ja oikaisemaan selkeitä väärinkäsityksiä.

Facebook-sivunsa suhteen Rakel on myös tarkka ja monitoroi keskusteluja säännöllisesti jo ihan sen vuoksi, että lain mukaan on hänen vastuullaan poistaa yhteisön tuottamia lakia rikkovia sisältöjä. Yleisestikään hän ei koe vaihtoehtona sitä, että arveluttavat keskustelut jäävät vellomaan ja ei voi olla samalla ihmettelemättä, miten toiset toimijat sallivat puhtaan vihapuheen ja ulkoistavat itsensä vastuusta.

Useimmiten kuitenkin pelkkä läsnäolo tykkäämisten ja kommenttien kautta on riittävä toimenpide rauhoittamaan keskustelua ennen kuin se alkaa menemään väärille urille.

Verkossa tapahtuva toiminta vaatii aikaa

Kioskin toimitukseen alkaa hiljalleen saapumaan myös muita työntekijöitä ja keskustelu ajautuu eri ihmisten toimenkuviin ja ajan käyttöön.

Rakel Liekki

Verkossa toimimisen tuomat lisävastuut keskustelujen seurannan ja sisällön toimivuuden suhteen tarkoittavat myös toimittajan työnkuvan uudelleenmäärittelyä. Jokainen eri kanavaan tehtävä jako mietitään tarkasti eri kohderyhmiä ajatellen. Jokaisen jaon aiheuttamaa keskustelua ja reaktioita seurataan. Julkaisujen tilastot kiinnostavat suuresti, varsinkin videoiden toimivuuden suhteen ja miksipä ei kiinnostaisi, kun yksittäinen Facebook-video voi saada puolen miljoonan katsojan kattavuuden, mikä on jo television tasollakin iso määrä.

Jakojen kautta syntyvissä keskusteluissa elää aina mahdollisuus uusista juttuaihioista, joten se pelkästään saa panostamaan jälkihoitoon.

Rakel muistuttaa toiminnan mittaamisen ohella henkilökohtaisen läsnäolon tärkeydestä eri kanavissa.

– Verkossa tapahtuvat keskustelut ja oman persoonan tuominen osaksi keskustelua tekee minut ihmisenä ja toimittajana huomattavasti lähestyttävämmäksi, mikä helpottaa haastateltavien lähestymistä verkossa. Myös toiseen osapuoleen tutustuminen on helpompaa ja joissain tapauksissa haastatteluihin saa uusia kulmia henkilön päivitysten kautta. Oman persoonan kautta työskentely tekee myös journalismista avoimempaa, kun toimittajan mielipiteet on ennestään ihmisille tuttuja, sanoo Rakel.

Kioskin konsepti tekee oman persoonan kautta tekemisen helpoksi ja esimerkiksi Rakelin vlogityyppiset alkujuonnot ohjelmasta ovat enemmänkin hänen henkilökohtaisiin näkemyksiin perustuvia, siinä missä itse ohjelma on sitten yhteiskunnallisella tasolla olevaa ajankohtaissisältöä.

Toimittajan työn ulkopuolelta ajatellen tässä on myös pohdittavaa perinteisellä yritysrintamalla. Sisällön jakaminen on enemmän kuin pelkkien twiittien jakelua sisällön otsikolla; seuraamiseen ja mittaamiseen tulee panostaa. Kaikki tämä tulee huomioida asiantuntijoiden työnkuvassa ja allokoinnissa työtehtäviin.

Kolme kovaa koota ohjenuoraksi kohtaamiseen

Alun perin tunnin pituiseksi suunnittelemani haastatteluaika on venähtänyt puoleentoista tuntiin ja kummallakin kummittelee seuraavat tapaamiset takaraivossa. En voi kuitenkaan olla kysymättä Rakelilta kolmea vinkkiä verkkoläsnäoloa itselleen luovalle.

Hetken pohdinnan jälkeen hymy välähtää kasvoille ja ilmoille kajahtaa Mielenterveyden Keskusliiton kuntoutustoiminnan kolme perussanaa:

Kuuntele, kannusta ja kunnioita.

 

 

Uusimmat blogikirjoitukset aiheesta