Sanotaan, että tulevaisuutta ei voi ennustaa. Olen pitkälti itsekin samaa mieltä. Toisaalta mahdottomiksi määritellyt haasteet jaksavat kuitekin aina kiehtoa mieltä, joten koin velvollisuudekseni tarttua virtuaalikynään ja ennustaa vuotta 2015.
Omalta osaltani toivon vuoden 2015 olevan meidän konsulttien ja muiden alan toimijoiden osalta vähemmän uusien ja vanhojen hype-sanojen nostatusta – enemmän konkretiaan pureutuvaa, siinä missä yritykset ja yhteisöt tulevat yhä enemmän panostamaan verkossa läsnäoloon ja kohderyhmiensä aktivoimiseen. Sosiaalista mediaa olen termin pirstaloitumisen vuoksi ollut hautaamassa terminä jo viimeiset kolme vuotta, joten en puutu siihen enää sen enempää.
Mutta mitä vuosi 2015 tuo tullessaan?
1) Asiantuntijaorganisaatiot henkilöityvät entisestään
Twitter ja yritysblogit ovat toimineet enenevissä määrin yritysten asiantuntijoiden nostattajina ja sama trendi tulee jatkumaan. Yritysblogien kautta jatketaan eri toimintojen esittelemistä sekä luodaan konkretiaa yritysten tarjonnalle niin referenssikertomusten kuin palvelukuvausten kautta.
Yritysten kannalta oleellisten toimintojen asiantuntijoita koulutetaan toimimaan verkossa ja osallistumaan oman erityisosaamisensa alueella pyöriviin keskusteluihin eri kanavissa. Tältä osin kannattaa tutustua myös Somecon tarjoamaan Digiviestijän koulutusohjelmaan.
Henkilöitymisen kautta ihmisten välisten henkilökohtaisten linkkien ja verkostojen arvo tulee nousemaan entisestään, kun kosketuspinta eri yrityksiin löytyy suoraan henkilökohtaisten kontaktien kautta. Tämä tulee myös näkymään Social Selling -tyyppisenä toimintana, jossa verkkokeskustelut toimivat yhtenä liidipankkina myyjille ja toisaalta antavat enemmän vaihtoehtoja ostajille.
2) Mainonnan määrä ei tule vähenemään, mutta se tarttuu enemmän hetkeen
Facebookin uutisvirtaa muokkaavien algoritmien muutokset vievät koko ajan enemmän siihen suuntaan, että yrityssivujen julkaisujen näkyvyys pienenee ilman mainontaa. Mainontaan käytettävien eurojen määrä tulee siis nousemaan, mikä tarkoittaa sen seurannan tehostamista ja mainonnan kohdentamista entistä tarkemmin.
Twitterin julkistettua mainostyökalunsa vuoden 2014 lopulla oli nähtävissä varovaista innostumista suomalaisella Twitter-taivaalla. Joulun alla moni yritys tarttui mainosmahdollisuuksiin, mutta mitään tajuntaa räjäyttävää ei toistaiseksi nähty. Rahalla maksettu näkyvyys oli hyvinkin perinteistä markkinointia. Trendi yritysten maksetun näkyvyyden lisääntymisessä tulee jatkumaan, mutta varsinkin eduskuntavaalien lähestyessä tulemme näkemään Twitterissä maksettua mainontaa ja todennäköisesti hyvinkin kirjavaa sellaista.
Vuoden 2015 vallitseva trendi tulee kuitenkin olemaan entistäkin enemmän hetkeen ja ajankohtaisiin tapahtumiin reagointi ja näiden kautta lisänäkyvyyden hakeminen maksetun mainonnan voimin. Hetkeen tarttumalla pyritään myös kohderyhmiä aktivoimaan entistä aktiivisempaan keskusteluun.
3) Mittaaminen saa aitoa jalansijaa
Kaikilta tulee nyökkäys kuin selkärangasta, kun joku sanoo, että mittaaminen on tärkeää eikä sitä sovi unohtaa. Mutta moniko yhteisöllisen median suhteen siihen oikeasti panostaa? Vuonna 2015 uskoakseni yhä useampi.
Organisaatioiden toimiessa yhteisöpalveluissa yhä ammattimaisemmin, tarvitaan myös enemmän resursseja. Resurseja toimintaan saa yleensä sitten, kun pystytään osoittamaan kasvua ja hyötyjä lukuina.
Mittaaminen siis kehittyy ja uusiin analytiikkatyökaluihin panostetaan.
4) Näkyvyys verkossa lisää rekrytointia
Läsnäolo eri yhteisöpalveluissa ja varsinkin aktiivinen keskusteleminen oman asiantuntemusalueen ympärillä ei tule jäämään piiloon rekrytointia tekeviltä osapuolilta.
Twitter ja LinkedIn ovat jo nyt erinomaisia palveluita tulla löydetyksi siellä toimivien rekrytointiasiantuntijoiden toimesta, mutta koko ajan helpommaksi käyvä profiloituminen tulee nostamaan entisestään ihmisten löytämistä. Varsinkin englantilaisten rekrytointikonsulttien suosiman, hyvinkin suoraviivaisen verkostoitumisen ja ehdottelun, kuvittelisi lisääntyvän myös suomalaisten rekrytointitahojen toimesta.
Verkossa liikkuvan potentiaalin innostamana varsinkin perinteiseen B2B-toimintaan suuntautuneet yritykset panostavat omaan työnantajakuvaansa löytääkseen tulevaisuuden tekijöitä, jotka uivat verkossa kuin kala vedessä.
Pienenä vinkkinä omaa asiantuntijaprofiiliaan nostaville – älä unohda inhimillistä puolta itsestsi.
5) Visuaalisuus jatkaa voittokulkuaan
Youtube ja Instagram olivat vuoden 2014 suuria voittajia, eikä tahti näytä hiipuvan tänäkään vuonna.
Ihmisen aivot reagoivat huomattavasti nopeammin ja tehokkaammin visuaaliseen materiaaliin, joten on luonnollista, että huomio haetaan visuaalisesti näyttävän materiaalin kautta. Ennustettavissa on enenevissä määrin tapahtuvaa joukkoistamista visuaalisen materiaalin kautta, etunenässä matkailuun ja kuluttajatuotteisiin liittyvien tahojen toimesta.
Tiedon visualisointi esimerkiksi infograafein on myöskin asia, jota ei tule unohtaa. Kasvavien tietomassojen muuttaminen luettavaan muotoon vaatii usein graafista lähestymistä perinteisten taulukkomuotoisten tekstimassojen sijaan.
Videon nousua pidetään yleisesti tunnustettuna faktana, mutta tällä hetkellä sen voittokulku on ollut hyvinkin viihdepainotteisella henkilökohtaisen vloggaamisen puolella. Vuosi 2015 tulee olemaan iso vuosi yritysvideoiden saralla. Puhutteleeko videopohjainen lähestyminen myös vanhempaa väkeä ja jos puhuttelee, niin millainen sisältö?
Suomessa edelleen vähäisellä käytöllä oleva Pinterest tulee muuten olemaan kuluttajapuolella kansainvälistymistä etsiville yrityksille takakaarteessa kirivä musta hevonen.
6) Asiakaspalvelu verkossa on osa yrityksen normaalia elämää
Sosiaalisen median asiakaspalvelu koki suuren heräämisen Suomessa vuonna 2014. Vuonna 2015 se on osa yritysten normaalia asiakaspalvelua. Twitter ja Facebook ovat kanavia siinä missä puhelin ja sähköposti.
Suurimpia haasteita tällä saralla tulee olemaan edelleenkin sisäisten prosessien yhdenmukaistaminen ja yhdistäminen yritysten taustajärjestelmiin sisäisen läpinäkyvyyden ja tukiprosessien nopeuden parantamiseksi.
Vuoden 2015 uusina asiakaspalvelukanavina tulevat WhatsApp ja YouTube nostamaan entisestään profiiliaan.
+1) Ihmisen huomioimisella on merkitystä vuonna 2015
Olit sitten liikenteessä brändinä tai omana itsenäsi, sinua puhuttelevien kohtelias huomioiminen maksaa itsensä takaisin.
Lainalaisuudet eivät muutu tulevanakaan vuonna, vaan negatiiviset asiat leviävät nopeasti ja nousevat myös helposti valtakunnallisen median puheenaiheiksi.
Vaikka yksittäisiä positiivisia kokemuksia ei edelleenkään jaeta yhtä helposti kuin negatiivisia, mielipiteitä ja suosituksia kysellessä ihmiset osallistuvat positiivisten mielikuvien kautta helpommin keskusteluihin suosittelemaan juuri sinua.
En ennusta, mutta toivon vuoden 2015 olevan myös positiivisen näkyvyyden ja tekemisen vuosi.