LM Someco logo

Studiomme uusimmalla harjoittelijalla on valtavat (teko)älynlahjat

Uusi harjoittelija on saapunut studioomme, jossa luodaan vuodesta toiseen yhä kiihtyvämmällä tahdilla huippulaatuisia liikkuvia kuvia sekä stillejä. Kohteina ovat kaikki mahdolliset mediapinnat pakkauksesta ulkomainontaan ja sosiaalisen median alustoista tv-mainoksiin. No, harjoittelijamme on tietysti ollut aika hyvä, oikeastaan ihan älyttömän hyvä.

Listasimme neljä asiaa, joilla tämä harjoittelija sai kaikkien suut loksahtamaan apposen ammolleen. Tervetuloa, AI!

1. Aikaa säästävät ratkaisut

Kun työskentelet ammattilaisena, aika on rahaa myös tällä meidän alallamme. Tekoälyn (AI, Artificial Intelligence) ei tarvitse tehdä koko kuvaa, vaan voit sen avulla automatisoida ja nopeuttaa toistuvia tehtäviä, kuten aihevalinnat muokkausta varten, jolloin kuvankäsittelyohjelma tunnistaa ihmishahmot kuvasta. Tai se selaa puolestasi koko kuvakirjaston, etsien vaikka mansikoita sisältävät kuvat. Tekoäly voi auttaa sinua myös kuvien retusoinnissa, kuten neutraalin ilmeen muuttamisessa hymyksi, ihon sävyjen tasoittamisessa sekä hampaiden nopeammassa valkaisemisessa.

2. Laadun parantaminen

Kuvanlaadun parantaminen on usein kriittinen tekijä ammattilaisten ja harrastajien välillä. Ja aika on yleisimmin se resurssi, mitä on kaikkein vähiten käytettävissä. Tekoäly voi auttaa sinua parantamaan kuvien laatua säätämällä automaattisesti kirkkautta, kontrastia, terävyyttä ja väritasapainoa. Voit myös poistaa tai vaihtaa kuvien taustoja luodaksesi brändin visuaalisuutta tukevia kuvia. Jos esimerkiksi luot kuvallesi taustan AI-työkalun avulla, saat haluamasi tunnelman ja ympäristöksi vaikkapa kauniin keittiön ilman, että poistut studiosta mihinkään.

3. Personointi ja kohderyhmäkohtaiset variaatiot

Oletetaan, että käytämme mainonnassamme isoa sisältömassaa, jonka kohtaa useampi kohderyhmä. Tuote pysyy samana, mutta sen ympäröivää tunnelmaa ja viitekehystä voidaan varioida lähemmäs kunkin kohderyhmän elämäntapaa, vaikka tyylin tai kellonajan mukaan. Jollekin kohderyhmälle tuote voi olla yöelämän tuote, toiselle aamiaistuote. Näihin paremman kohdentamisen luomiin variaatiotarpeisiin on helppo vastata AI:n luomilla ympäristöillä.

4. Ideointi ja luovuus AI-kuvien avulla

Tekoäly tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia ideoiden kehittämiseen ja luovuuden lisäämiseen valokuvauksessa. AI-kuvageneraattorit voivat auttaa sinua tutkimaan uusia ideoita ja inspiraatiota kuvien luomiseen. Voit esimerkiksi käyttää AI-työkaluja luomaan erilaisia kuvakonsepteja, joita voit sitten jalostaa ja soveltaa kulloiseenkin projektiin.

Luovan yhdistämisen avulla voit ottaa parhaat osat sekä AI-generoiduista kuvista että omista valokuvistasi luodaksesi ainutlaatuisia ja aina brändin näköisiä kuvia. Voit esimerkiksi yhdistää AI:n avulla luodun taustan omaan valokuvaasi tai käyttää tekoälyä soveltamaan omaperäistä taidetyyliä valokuviisi. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia ja tyylejä, joita et ehkä olisi voinut kuvitellakaan ennen tekoälyn käyttöönottoa.

Tekoäly voi myös toimia kuvausassistenttinasi ehdottamalla parhaita kamera-asetuksia, sommittelua ja valaistusolosuhteita. Tämä auttaa meitä oppimaan ja kehittymään entistä paremmiksi kuvaajiksi, valaisijoiksi, sommittelijoiksi ja rekvisitoijiksi.

Harjoittelijasta vakituiseksi työkaveriksi

Tekoälyn avulla voimme säästää aikaa olennaiseen, eli suunnitteluun, lisätä luovuutta ja parantaa kuvien laatua. Aikaa säästävien ratkaisujen, mielenrauhaa tuovien työkalujen, laadun parantamisen, henkilökohtaistamisen, kohdentamisen ja ideoinnin ansiosta tekoäly on tullut pysyväksi osaksi kuvauksen maailmaa.

Ainakin me olemme olleet uudesta harjoittelijastamme niin vakuuttuneita, että yhteistyömme jatkuu tulevaisuudessakin, uusia muotoja hakien.

Olisiko sinun aikasi kokeilla tekoälyn tarjoamia mahdollisuuksia? Kuka tietää, ehkä löydät brändillesi uuden suosikkityylin tai -tekniikan, joka vie valokuvauksesi aivan uudelle tasolle

Uusimmat blogikirjoitukset aiheesta