Yksi sosiaalisen median aktivismin näkyvimmistä kampanjoista, seksuaalisen häirinnän vastainen #metoo, täytti lokakuussa 2018 yhden vuoden. #metoo on muutosvoimassaan oiva esimerkki siitä, että sosiaalisen median aktivismi on tullut jäädäkseen. Sosiaalinen media on mullistanut tapamme ajatella yhteiskunnallista keskustelua ja vaikuttamista.
Siinä missä ennen itselle tärkeän asian puolesta marssiminen tarkoitti, noh, kirjaimellista marssimista, nyt siihen riittää tili sosiaalisessa mediassa ja ehkäpä muutama aihetunniste. Sosiaalisen median aktivismi on muodoltaan hyvin erilaista kuin mikä tahansa sitä edeltänyt aktivismi. Kun tuhannet, jopa miljoonat, keskustelut ja väittelyt ovat saatavilla muutaman klikkauksen päässä, ei ihmisketjuja enää tarvita. Vai tarvitaanko? Mikä on sosiaalisen median aktivismin rooli tämän päivän keskustelussa? Entä millaista sosiaalisen median aktivismi ylipäätään on, entä eroaako se perinteiseksi mieltämästämme aktivismista?
Minä myös – ja sinäkin?
Hieman vajaa vuosi sitten sain huolestuneen viestin ystävältäni. “Näitkö Inkan [nimi muutettu] Facebook-päivityksen? Näin saman muutamalla muulla, onkohan Facebookissa joku virus?”. Kyseessä oli yksinkertainen tilapäivitys – kaverini oli kirjoittanut kenttään vain “Me too”. Ensin näin yhden-kaksi vastaavia päivityksen, sitten niitä rupesi tupsahtamaan kuin sieniä sateella. “Jahas, uusi aktivismi on syntynyt”, tuumasin hiljaa mielessäni. Arvasin toki oikein, mutta vähänpä tiesin – joidenkin arvioiden mukaan tunnisteella #metoo tehtiin sosiaalisessa mediassa ensimmäisen 24 tunnin aikana yli 12 miljoonaa julkaisua.
Olisi aliarviointia sanoa, että #metoo nousi lyhyessä ajassa merkittäväksi ilmiöksi. Syntyi sosiaalisen median aktivismista kumpuava kansanliike, lakeja uudistava muutos ja myllerrys seksuaalista häirintää koskevassa ajattelussa ja keskustelussa – sekä rutkasti kiisteltyjä aiheita, ristiriitoja ja soraääniä.
Sosiaalinen media oli kuitenkin kantanut hedelmää ennennäkemättömällä tavalla. Vain yhden aihetunnisteen lisäämällä miljoonat asettautuivat yhteen rintamaan seksuaalista häirintää vastaan – ja kaikki tämä muutamalla klikkauksella.
Kuten aiemmin kirjoitin, aihetunnisteiden alle järjestäytyminen linkittyy yhteen identiteettimme kanssa. Tämä on ilmeistä esimerkiksi #metoo:n kaltaisten sosiaalisen median aktivismi-ilmiöiden kohdalla. Käyttämällä aihetunnistetta paitsi järjestät oman puheenvuoroksi osaksi keskustelua, kerrot jotain olennaista itsestäsi ja omasta identiteetistäsi. #metoo-aihetunniste oli keino seksuaalista häirintää ja ahdistelua kokeneille järjestäytyä yhteen ja saada vertaistukea.
Sosiaalisen median aktivismin muotoja
Eikä #metoo suinkaan ole ainoa sosiaalisen median kampanja, joka on ottanut voimakkaasti tuulta alleen. Poliisiväkivaltaa kritisoinut ja mustien amerikkalaisten oikeuksia puolustanut #blacklivesmatter, Vaatevallankumous-kampanja ja läpinäkyvään vaateteollisuuteen keskittynyt #whomademyclothes, kotimainen kehopositiivisuusliike #vaakakapina ja moni muu tempaus kertoo halustamme olla yhteiskunnallisesti aktiivisia sosiaalisessa mediassa. Aktivismia on kutsuttu myös nimellä kliktivismi, eli klikkausaktivismi.
Kansalaisfoorumi.net-verkkolehden kirjoittaja Leo Stranius kirjoitti jo vuonna 2010 yhteiskunnallisen vaikuttamisen muutoksesta mediavälitteiseksi. Samalla Stranius lainasi dosentti Kimmo Grönlundia, joka on todennut ihmisten nousujohteisesta poliittisesta kiinnostuksesta, vaikka vaaleissa äänestäminen on prosentuaalisesti laskenut. Yhteiskunnalliset teemat siis kiinnostavat, perinteinen politiikka puolestaan ei. Voisi siis sanoa, että nykypäivänä enemmän kuin koskaan aiemmin yhteiskunnallinen ja poliittinen keskustelu on yksilöjohtoista.
Tohtori Pamela B. Rutledge toteaa sosiaalisen median aktivismin mullistavan perinteistä aktivismia neljästä syystä: yleisen tietoisuuden muuttaminen, verkoston sisällä suusta suuhun välittyvän suostuttelun merkitys, voimistunut asian kiireellisyyden kokeminen ja tehostunut yksilöllinen toiminta.
Yleisen tietoisuuden muuttamiseen sosiaalinen media soveltuu hyvin, sillä informaatio leviää vapaasti ja nopeasti. Lisäksi sosiaalisen median kautta tietoisuutemme voi hyvin tulla kriisejä, konflikteja ja kamppailuja, joista ehkä pelkästään kotimaamme perinteisen lehdistön varassa ollessamme emme olisi ikinä oppineet. Toiseksi on hyvä ottaa huomioon verkostossamme leviävän tiedon merkitys. Kukapa meistä ei olisi oppinut esimerkiksi omilta Facebook-kavereiltaan jotain uutta maailman tapahtumista?
Voimistunut asian kiireellisyyden kokeminen puolestaan tarkoittaa sitä, että nopeasti leviävä tieto akuuteista kriiseistä lävähtää kasvoillemme yllättäen ja herättää tarvetta toimia nopeasti.
Tästä esimerkkinä ovat lukuisat keräykset, joiden kautta olemme heränneet niin globaaleihin kuin kotimaisiinkin hädänalaisiin ihmisiin, ihmisoikeuskysymyksiin ja luonnon ja ympäristön puolesta toimimiseen. Neljänneksi Rutledge tiivistää tehostuneen yksilöllisen toiminnan tarkoittavan sitä, että tykkäämällä ja jakamalla sosiaalisessa mediassa meille tulee tunne, että omilla toimillamme on merkitystä isossa kuvassa.
Sanahelinää vai sankaritekoja?
Toisinaan sosiaalisen median aktivismia on syytetty vähempiarvoiseksi kuin perinteistä, kasvokkain tapahtuvaa aktivismia, sillä linkit ihmisten välillä voivat olla heikommat. Rutledge kuitenkin artikkelissaan osuvasti huomauttaa, että vaikkakin linkit sosiaalisessa mediassa voivat olla heikommat emotionaalisella tasolla (ihmiset eivät ehkä tunne toisiaan netin ulkopuolella), linkit kuvaavat enemmän ihmisten järjestäytymistä toisiinsa nähden. Sosiaalisessa mediassa ihmiset tunnetusti järjestäytyvät voimakkaasti suhteessa muihin. Ja volá, meillä on vakavasti otettavaa sosiaalisen median aktivismia.
Ongelmatonta aktivismi sosiaalisessa mediassa ei missään nimessä ole, ja kliktivismi voi kuumentaa tunteita.
Usein aktivismi herättää (aiheellisen) kysymyksen siitä, passivoittaako sosiaalinen media siihen pisteeseen, jolloin reagointi polttaviin maailmanlaajuisiin kriiseihin on vain yksi jako sinne tai tykkäys tänne. Onko sosiaalinen media laiskistanut aktivistin?
Toisaalta taas sosiaalinen media voi luoda painetta välittää kaikesta. Onko väärin, jos en käy tukemassa tämän alkuperäiskansan ihmisoikeuskamppailua, kun viime viikolla jo jaoin adressin napajäätiköiden säilymisen puolesta? Nämä eivät ole helppoja kysymyksiä ja yksinkertaista vastausta tuskin löytyy.
Väräytti sosiaalisen median aktivismi viisareita suuntaan tai toiseen, sen olemassaoloa ei voi kieltää. Aktivismi on rantautunut lopullisesti sinne, missä keskustelu muutenkin käydään – sosiaaliseen mediaan. Kuten menneet vuodet ovat näyttäneet, on sosiaalisen median aktivismista tullut vakavasti otettava vaikuttamisen ja kommentoinnin muoto. Me järjestämme omaa identiteettiämme yhä vahvemmin sosiaalisessa mediassa ja sitä kautta osallistumme myös aktivismiin tärkeäksi kokemien asioiden puolesta.
