Metan alustat elävät jatkuvassa myllerryksessä. Muutoksia ja uusia toiminnallisuuksia tuntuu tulevan harva se viikko. Näin aloitin blogini lokakuussa 2022 kertoessani Facebookin uudesta sivukokemuksesta, ja tuo sopii tämänkin blogikirjoituksen aloitukseksi yhtä hyvin. Tuon lokakuun jälkeenkin on toki asioita tapahtunut Metan alustoilla, mutta tämä seuraava uudistus, tai ennemminkin pakollinen toiminto, koskettaa kaikkia mainostajia, jotka kohdentavat mainoksensa Facebookissa ja Instagramissa Euroopan unioniin, siihen liittyville alueille tai valitulle maailmanlaajuiselle alueelle.
Euroopan unionin tavoitteena on tehdä internetistä ja sosiaalisen median kanavista EU-kansalaisille aiempaa turvallisempia. EU:n digipalvelusäädös (engl. The EU Digital Services Act, DSA) velvoittaa kanavia tekemään mainonnasta helposti tunnistettavaa sekä saamaan helposti tietoa siitä, miksi kyseistä mainosta heille näytetään ja millaista tietoa mainonnan kohdentamiseen on käytetty. Sääntelyn takia kanavien tulee julkaista tiedot viimeisen vuoden aikana näytetyistä mainoksista sekä dataa niihin liittyen: näyttökertojen määrät ja kohderyhmämäärittelyt.
Meta on nyt jalkauttamassa nämä läpinäkyvyyden vaatimukset kesäkuun aikana kaikkeen mainontaan. Google on jo koko kuluneen talven ajan vaatinut yksitellen mainostajan todennuksia eri mainostileiltä, ja myös muut internetissä mainostilaa myyvät verkkoalustat tulevat varmasti tämän sääntelyn pohjalta lisäämään läpinäkyvyyttä mainonnassa.
Mikä tämä tarkoittaa käytännössä?
Jos Facebook- tai Instagram-mainoksesi kohdennetaan EU:hun tai siihen assosioituneisiin, ohessa lueteltuihin alueisiin tai maailmanlaajuisesti, voit vapaaehtoisesti 5. kesäkuuta 2023 alkaen lisätä EU:n sääntelyvaatimusten mukaisesti mainoksesta hyötyvän henkilön tai organisaation eli edunsaajan.
Kyseiset tiedot vaaditaan 21. kesäkuuta 2023 alkaen kaikista uusista, kopioiduista tai muokatuista mainoksista, jotka kohdennetaan EU:hun tai siihen assosioituneisiin alueisiin. Jos et anna tietoja, mainostasi ei julkaista. Vaatimus pätee kaikkiin mainosten luontialustoihin, myös markkinointi-API:hin.
Kesäkuun aikana mainostileillenne on siis odotettavissa ilmoituksia ja viestejä tähän liittyen, varmasti hieman eriaikaisesti kuten Metan muutokset yleensäkin. Kannattaa siis seurata mainontaanne erityisen tarkasti 21.6. eteenpäin ja varautua tähän myös ennen lomia. Huomioi pakollinen muutos myös, mikäli kampanjasi ovat nyt käynnissä ja jatkuvat kyseisen päivämäärän yli.
Maat ja alueet, joita edunsaaja- ja maksajatietojen merkitseminen koskee
Ahvenanmaa, Itävalta, Azorit, Belgia, Bulgaria, Büsingen am Hochrhein, Campione d’Italia ja Italialle kuuluvat Luganojärven osat, Kanariansaaret, Kroatia, Kypros, Tšekin tasavalta, Tanska, Viro, Suomi, Ranska, Ranskan Guyana, Saksa, Kreikka, Guadeloupe, Helgoland, Unkari, Irlanti, Italia, Latvia, Liettua, Livigno, Luxemburg, Madeira, Malta, Martinique, Mayotte, Melilla ja Ceuta, Athos-vuori, Alankomaat, Puola, Portugali, Réunion, Romania, Saint-Martin (Ranska), Slovakia, Slovenia, Espanja, Ruotsi
Mitä mainostajan tulee tehdä?
Ensiksi: älä sekoita tätä yhteiskunnallisen mainostajan valtuutukseen tai mainonnan erityisluokkien valitsemiseen (yhteiskunnalliset asiakysymykset, luotto, työllisyys, asunnot). Sen sijaan edunsaaja- ja maksajatiedot tulevat näkymään mainoksessa hieman samaan tapaan lisäten myös mainosten läpinäkyvyyttä, mutta ne eivät liity edellä mainittuihin seikkoihin.
Jatkossa 21.6.2023 alkaen aina kampanjoita rakentaessasi sinun tulee mainosjoukkotasolla valita maksaja ja edunsaaja. Tämä alkaa kesäkuussa ilmestyä vaiheittain mainostileille, joten seuraa ilmoituksia ja toimi sitten ohjeiden mukaan.
Varmista myös, että seuraavat asiat ovat kunnossa
Sen lisäksi, että olet tietoinen tästä tulevasta muutoksesta, suositan, että tsekkaat seuraavat asiat. Etenkin kohta 1 on liitännäinen tässä kirjoituksessa käsiteltävään asiaan.
1. Business Managerissanne ”Tietoja yrityksestä” -kohta on ensinnäkin täytetty, ja siellä on yrityksen tai organisaation ajankohtaiset tiedot. Jos yritystäsi ei ole vielä vahvistettu, voit kokeilla tehdä sen täällä samassa paikkaa.
2. Business Managerissanne on liitettynä yrityksenne tai organisaationne ensisijainen Facebook-yrityssivu.
3. Teillä on pääsyt kunnossa, ei vanhoja työntekijöitä tai kumppaneita roikkumassa, ja kaikki yrityksenne ja organisaationne sivut ja mainostilit istuvat Business Managerin, eivätkä yksityishenkilöiden alla. Mikäli kaipaat tässä apua, voimme auttaa sosiaalisen median tietoturvan auditoinnilla ja ohjeistuksella.