LM Someco logo

LM Somecon tarina

LM Someco on suomalaisomisteinen markkinointiviestinnän toimisto, jolla on toimipisteet Turussa ja Helsingissä. LM Someco syntyi vuonna 2019, kun mainostoimisto Lahtinen & Mantere yhdistyi sisältömarkkinointiin ja sosiaaliseen mediaan erikoistuneen viestintätoimisto Somecon kanssa. 

LM Someco vuodesta 2019 alkaen 

Lahtinen & Mantere ja Someco ottivat toukokuussa 2019 yhdessä ison askeleen yritysten yhdistyessä. Yrityksiä yhdisti yhteinen arvopohja: ajamme aina asiakkaan etua ja kehitymme jatkuvasti asiakkaidemme tarpeita ja toimintaympäristöä kuulostellen. Yhteisessä #TeamLMSomeco:ssa oli tässä kohtaa 50 markkinoinnin, viestinnän ja teknologian ammattilaista. Kummankin yrityksen omistajat olivat myös edelleen toiminnassa mukana. 

Ajatus yhdistymisestä tuntui prosessin alusta asti hyvin houkuttelevalta. Tärkeimpänä yhteisenä tavoitteenamme oli auttaa asiakkaita saamaan parempia tuloksia luomalla kokonaisvaltaisia brändikokemuksia. 

“Liittomme oli niin luonnostaan lankeava, että ihmettelemme itsekin, miksi emme kantaneet kahvimukejamme samaan kaappiin jo aikoja sitten!” 

Kasvun ja osaamisen kasvattamisen vuosia

Yhdistymisen jälkeen tiimimme on kasvanut tasaista vauhtia. Vuoden 2022 lopussa meitä oli jo 64. Pandemiavuodet iskivät vuosi yhdistymisemme jälkeen, joten olimme onneksi ehtineet jo vuoden ajan opetella yhteistyötä ennen kuin siirryimme tekemään töitä lähes kokonaan etäyhteyksin. Sittemmin hybridityöskentelystä on tullut arkipäivää ja töitä tehdään sujuvasti niin toimistoillamme Helsingissä ja Turussa kuin kunkin tiimiläisen omalta etätyöpisteeltä.

Kahden toimiston yhdistymisen jälkeen strategianamme on tukea asiakasta kaikissa brändikokemusta rakentavissa kohtaamispisteissä. Haluamme parantaa asiakasyritystemme liiketoiminnan menestystä luovan brändin rakennuksen keinoin niin vahvasti, että olemme asiakkaamme luotettava ja luova markkinointikumppani tänä rajattomien mahdollisuuksien aikakautena. Myös teknologinen kehitys tuo uutta opittavaa koko ajan lisää. Esimerkiksi tekoälyn hyödyntäminen niin strategisessa suunnittelutyössä kuin myös käytännön sisällöntuotannon apuna tuo äärettömästi uusia mahdollisuuksia.

Meillä osaaminen kehittyy joka päivä ja sen polku on koko markkinointikentän levyinen. Haluamme varmistaa, että jokainen LM Somecolainen pääsee, paitsi kehittämään omaa osaamistaan, myös yhdessä kehittämään uutta. Käytännössä tämä tarkoittaa uuden oppimista tukevia prosesseja ja vaikkapa sitä, että sekä henkilökohtaiseen että yhteiseen kouluttautumiseen on varattu aikaa.

Pidämme tärkeänä, että yrityskulttuuri huolehtii yksilöiden kasvamisesta ja jatkuvan muutoksen siedettävyydestä. Siksi panostamme tällä hetkellä etenkin psykologiseen turvallisuuteen, tunneälyyn ja yhteistyötaitojen kehittämiseen yhä paremmiksi. Tunneälykkään kulttuurin kehittäminen ja sanoittaminen on tärkeää.

Tämän laajan osaamispaletin kehittäminen on ollut LM Somecon kehityksen ja menestyksen taustalla. LM Somecolla on yli sata asiakasyritystä tai -organisaatiota, joiden kanssa teemme jatkuvaa yhteistyötä ja lisäksi toteutamme lukuisia strategisia suunnitteluprojekteja, kampanjakokonaisuuksia ja valmennuksia.

Seuraavaksi suuntaamme kohti juhlavuotta, sillä LM Someco täyttää vuonna 2024 jo 40 vuotta!