Infograafit ovat parhaimmillaan nerokkaita: yhdellä silmäyksellä pystyt sisäistämään huikean määrän sellaista tietoa, jota et toisessa muodossa esitettynä ymmärtäisi välttämättä lainkaan. Visualisointi tarjoaa uuden mahdollisuuden viestiä myös sellaisista asioista, joita oli vaikea esittää esimerkiksi vaikeaselkoisuuden tai ison tietomäärän vuoksia. Tiedon visualisointi on noussut mielenkiintoiseksi ja huomiota herättäväksi tavaksi kerätä yhteen paikkaan isojakin määriä tietoja.
Oman innostukseni infograafeja kohtaan herätti David McCandlessin teos Information is Beautiful, jonka Nemo-kustantamo julkaisi suomeksi vuonna 2010. Kirjan nimeä kantavilta nettisivuilta löytyy edelleen taidokkaita visualisointeja ja mielettömästi mielenkiintoista dataa muiden visualisoitavaksi. Suosittelen vierailemaan!
Mitä infograafilla voi kuvata ja viestiä?
Visualisoinnin aiheeksi kelpaa lähes mikä vain. Tässä muutamia esimerkkejä erilaisista tavoista hyödyntää infograafeja:
- Toimintatavan tai käyttöohjeen mallintaminen. Harva lukee manuaalin, mutta innostavasti rakennettu infograafi herättää herkemmin mielenkiinnon. Tältä näyttää esimerkiki Flickr:n ekosysteemi visuaalisesti esiteltynä.
- Palveluiden tai ominaisuuksien vertailu. Infograafin avulla erot tulevat esille lyhyellä silmäyksellä. Oletko samaa mieltä näiden eri Twitter-käyttäjien arkkityyppien paikkansapitävyydestä?
- Tutkimustiedon julkaisu. Enää ei tarvitse tyytyä pylväisiin ja piirakoihin. Esimerkiksi jenkkien sosiaalisen median hypeä voisi kuvata vaikka näin.
- Aikajanan rakentaminen. Infograafien ansiosta historiasta on tullut hauskaa, sillä enää ei tarvitse viettää aikaa tuntitolkulla kirjastossa ymmärtääkseen menneiden aikojen ansiosta paremmin nykyhetkeä. Alkuräjähdyksen lisäksi infograafin voi laatia vaikkapa sisältömarkkinoinnin lyhyestä historiasta.
- Viihdyttävä, hauska, opettava infograafi. Joskus melko pöllötkin infograafit kerätä tulta alleen vain siksi, että niissä jotakin sellaista, joka vetoaa ihmisiin. Miltä mieltä olet esimerkiksi näistä sankareista tai PowerPoint-tehtailijoista?
Sisältö edellä toteutuksen kanssa tasapainossa
Kuten mikä tahansa sisältömuoto, kamppailevat infograafit kahden akselin vastatulessa: sisällön ja toteutuksen tasapainolla saavutetaan paras ratkaisu. Kuva saattaa myös päätyä huikeaksi hitiksi, vaikkeivät nämä kaksi tekijää kohtaisikaan, mutta pitkäjänteistä verkkoviestintää suunnitellessa ei kannata jättää tuotoksia epävarmuusalueelle, vaan pyrkiä heti parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Puolivaloilla tekemällä käteen jää myös puolivaloisia tuloksia.
Lähde liikkeelle sellaisesta tiedosta, joka edistää liiketoiminnallisia tavoitteitasi verkossa. Jos sinulla ei ole tietoa, hanki sitä ennen infograafitalkoiden aloittamista. Pidä huolta, että visualisointisi perustuvat tutkitulle tiedolle tai esimerkiksi sellaisiin päätelmiin, joita pystyt tarvittaessa puolustamaan. Monet verkkokäyttäjät ovat hyvin kriittisiä ja huomaavat kyllä vilunkipelin.
Vaikka kuva onkin koukuttava sisältömuoto, ei pelkkä pikselimössö riitä kiinnostuksen herättämiseen. Infograafi itsessään ei ole kiinnostava, vaan tieto antaa koukun koko tapaan esittää asiat. Älä siis leivo piirakkaympäröitä sellaisista asioista, jotka eivät kiinnosta kohderyhmääsi vain sen takia, että on käytössä hienoja välineitä ja tapoja ilmaista itseään ja tuoda omaa brändiään esille.
Liialliset taiteelliset vapaudet johtavat hämmennykseen
Myös toteutuksessa on omat kompastuskivensä, sillä lähes rajattomat mahdollisuudet sumentavat. Teitpä sitten visualisointisi itse, toimiston omalla graafikolla tai ulkopuolisella toimittajalla, vältä seuraavia:
-
Liika on aina liikaa. Tee mielummin useampi graafi kuin ahtaat yhden liian täyteen asiaa.
-
Brändisi muusta viestinnästä selkeästi poikkeava toteutus saattaa hämmentää. Pidä huolta yhtenäisestä linjasta tai ainakin tunnistettavuudesta, vaikka kyseessä olisikin infograafien ympärille nivottu erillinen kampanja.
-
Unohda momentum. Pistä infograafit jakoon mahdollisimman nopeasti, varsinkin, jos ne sisältävät ajankohtaista tietoa tai ottavat kantaa tuoreeseen ilmiöön.
Esimerkiksi tälle Pinterest-taululle on kerätty esimerkkejä kehnoista infograafeista. Arvailuille ei ole jätetty varaa, sillä taulun laatija on myös kommentoinut jokaista lisäämäänsä kuvaa kertoen mikä meni pieleen.
3 työkalua infograafien toteuttamiseen
Jos innostuit omien visuaalisointien tekemisestä, näillä palveluilla pääset alkuun. Monet perustoiminnot ovat käytettävissäsi maksutta, mutta päästäksesi esimerkiksi eroon palveluiden logoista tai vesileimoista, joudut maksamaan extraa.
- Infogram http://infogr.am/
- Piktochart http://piktochart.com/
- Visually http://visual.ly/
Kirjoittaja: Anna Mellin