Pitkään markkinataloustöissä ahertaneelle suunnittelija-kirjoittajalle tekoäly oli aluksi outo dataotus, johon piti tutustua varovasti etusormella tökkien. Sittemmin rohkeammaksi käynyt testailu on tuottanut metreittäin siistiä suomen kieltä, joka on kuitenkin usein päätynyt silppuriin. Miksi?
Tekoälyteksti on neutraalia ja tasaista kuin rautakaupan laminaatti. Jos jatketaan materiaalivertauksella, siitä puuttuvat elämästä kertovat oksankohdat, kulumat, narahdukset ja näkkileivänmuruset. Oletusarvoisesti objektiivisuuteen ja ärsyttämättömyyteen pyrkivä kieli on usein myös särmätöntä ja sävytöntä. Siitä on enää lyhyt matka persoonattomuuteen.
Tekoälyn säädin lonksahtelee. Voin pyytää sitä lisäämään tuotoksiinsa esimerkiksi lämpöä tai optimismia. Silloin se sortuu helposti liioitteluun tai ylilyönteihin. Ihmiskirjoittajan on helpompi liu’uttaa tekstiään sana ja tavu kerrallaan tahtomaansa suuntaan.
Tekoäly pysyy tontillaan. Kielimalleihin perustuvat tekoälyt toimivat niille opetettujen rakenteiden ja sanojen aitauksessa ja hyödyntävät jo tunnettuja ilmiöitä. (Tämän ChatGPT kertoi minulle itse. Se voi olla totta.) Siksi se tuntuu tekstintuottajana kaihtavan esimerkiksi yllättäviä rinnastuksia ja metaforia: ivallisuuden hieno hiekkapaperi -tyyppiset ilmaisut ovat todennäköisesti lähtöisin ihmiskirjoittajan näppäimistöltä.
Tekoälyteksti on loogista, etenee kiskoillaan määrätietoisesti ja päätyy puuskuttamatta itse määrittämäänsä maaliin. Missä ovat intuitio ja ilottelu, missä mieltä virkistävät sivuhypyt ja assosiaatiot, joita kimpoilee oivaltavan ja taitavan kirjoittajan ajatusflipperissä?
Tekoälytekstissä maistuu englanti. Vaikutelma syntyy pienistä vivahteista. Älypolo yrittää, varsinkin pyydettäessä, käyttää esimerkiksi lauseenvastikkeita, mutta ei aina onnistu: ”Valituksen tehneen asiakkaan vuoksi yritys päätti hyvittää tuotteen.” Viittaussuhteet ja aikamuodot vipattavat. Se myös käyttää tuhlaillen ajatusviivoja ja suosii mahtipontisia sanoja, joita suomenkielisessä tekstissä annostellaan pidättyvämmin: onko yrityksessä töissä ”vallankumouksellisia visionäärejä” vai ihan vain luovasti ajattelevia uudistajia?
Tekoäly saattaa hämätä ja erehtyä. Kun pyysin siltä kokeeksi 2000 merkin kolumnin määrittelemästäni aiheesta, päällisin puolin oivallisen näköistä tekstiä pörähti ruudulle muutamassa sekunnissa. Tarkempi syyni osoitti, että tinki oli täytetty viljelemällä virkkeissä paljon toistoa ja tilkesanoja. Ei pidä uskotella itselleen, ettei lukija huomaa. Huomasi se opettajakin, joka aikoinaan luki esseevastauksiani.
Joskus tekoäly voi tehdä erittäin ikäviä kieli- ja kontekstivirheitä. Ruotsia taitamaton saattaa pyytää siltä mukavaa tervehdystä pyjaman sisältävään joulupakettiin ja tekstata tyytyväisenä korttiin ”Sov i frid” – sanonnan, jota käytetään usein muistovärssynä.
Ja kaikesta huolimatta tekoäly on nerokas: uupumaton ehdottelija ja väsymätön suorittaja, joka ei huokaise saadessaan pyynnön etsiä viisikymmentä uutta ilmaisuvaihtoehtoa. Parhaimmillaan se tuntuu olevan yhdistellessään, vertaillessaan, tiivistäessään, etsiessään lähteitä tai ehdotellessaan arvottamatta ja nurkumatta yhä uudenlaisia näkökulmia, joita esimerkiksi aikataulupaineissa ei ihmispäästä välttämättä irtoa.
Tekoälyn logiikkaan perehtyminen auttaa siis hienoista muutosvastarintaakin potevaa vanhan koulun copywriteria käskyttämään briljanttia työkonetta. Silti sen tekstiä kannattaa katsoa muistaen, että tekoäly ei ajattele vaan ennustaa, ja että se tietää paljon, mutta sillä ei ainakaan vielä liene tietoisuutta. Sen lisäksi se on vakaan huumorintajuton, mikä on sen pikku synneistä suurimpia.
