Ensto
Avoimen viestintäkulttuurin kehitystyö asiantuntijakoulutusohjelman avulla
Ensto on kansainvälinen perheyritys ja teknologiayhtiö, joka kehittää ja valmistaa älykkäitä ratkaisuja sähkönjakeluverkkoihin. Koska Ensto haluaa sähköistää myös alan asiantuntijakeskustelua, on luonnollista, että avuksi otetaan sosiaalisen median kanavat.
Jalkautumisessa jokaisella enstolaisella on tärkeä tehtävä. Vaikka yrityksessä on sisäisesti jo panostettu mm. johdon aktivointiin, isomman porukan sosiaalisen myynnin koulutukseen haluttiin ulkoinen partneri.
”LM Someco oli luontainen kumppani aiemman yhteistyön ja positiivisen kokemuksen kautta”, kertoo Ensto Groupin Communications Manager Jenni Niemelä.
Ryhdyimme innolla yhdessä Enston kanssa räätälöimään kaikille enstolaisille avointa kolmeosaista Sosiaalisen myynnin koulutusohjelmaa, jonka tavoitteena on rohkaista enstolaisia aktivoitumaan LinkedInissä sekä inspiroida heitä jakamaan asiantuntemustaan kasvavalle verkostolleen.
Sosiaalinen myynti on pohjimmiltaan läsnäoloa eri kanavissa
Digiloikan myötä maailmamme on muuttunut. Erityisesti sosiaalinen media tarjoaa täysin uudenlaisen mahdollisuuden vuorovaikutukseen usean vastaanottajan kanssa. Viestintä vain viestintäorganisaation kautta jää helposti etäiseksi, ja vasta johto ja työntekijät tuovat viestille inhimillisyyttä, kasvot ja äänen. Asiantuntijaviestijät ovatkin parhaimmillaan yrityksen sanansaattajia, jotka toimivat vuorovaikutuksen kautta siltana brändin ja sen yleisön välillä.
Enstolla sosiaalinen myynti koetaan tärkeänä ja siihen kannustetaan sekä koulutusohjelmien että sisäisen viestinnän kautta.
”Kaikilla enstolaisilla on sekä lupa, oikeus että kyky olla omina aitoina asiantuntijoina läsnä sosiaalisen median kanavissa”, Jenni Niemelä sanoo.
”Haluammekin tämän koulutusohjelman myötä rohkaista jokaista enstolaista tuomaan rohkeasti esille omaa asiantuntemustaan sekä omien että sitä kautta myös yritysten tavoitteiden saavuttamiseksi ja innostumaan sosiaalisesta mediasta yhtenä yhteydenpito- ja myyntikanavana.”
Enstolaisten kannustaminen ei jää vain koulutusohjelman varaan, vaan viestintäosasto on työntekijälähettiläiden apuna koulutuksen jälkeenkin. Koulutusohjelman Teams-kanavassa voi aina vaihtaa ideoita ja vinkkejä sisällöntuotantoon
Tavoitteita sekä yritykselle että yksilölle
Yritykselle asiantuntijaviestijöiden läsnäolo eri kanavissa inhimillistää brändiä, luo mahdollisuuden vuorovaikutukseen ja vaikuttavuuteen sekä vahvistaa työnantajamielikuvaa.
Ketään ei kuitenkaan voi omilla kasvoillaan pakottaa sosiaaliseen mediaan vain yrityksen viestin välittäjäksi. Koulutusohjelmassa keskitytäänkin ensisijaisesti yksilön tavoitteisiin ja tarpeisiin: Mitä juuri minä haluaisin saavuttaa pitämällä huolta ja kehittämällä henkilöbrändiäni ja verkostoitumalla? Jollekin tavoitteena saattaa olla mielenkiintoisiin keskusteluihin osallistuminen, toiselle oman ammattitaidon näkyväksi tekeminen, ja kolmas haluaa pysyä ajan tasalla alan uutisista ja urakehityksistä.
Oli tavoite mikä tahansa, on selvää, että kun pystymme inspiroimaan yksilöä, myös yritys hyötyy.
Koulutusohjelma on ollut suuri menestys
Sosiaalisen myynnin koulutusohjelmaa toteutetaan tällä hetkellä jo toista kertaa. Jenni Niemelän mukaan ensimmäinen koulutus oli todellinen menestys, joten oli luonnollista jatkaa ja varmistaa siten, että mahdollisimman moni enstolainen saa parhaat mahdolliset eväät toimia ja tuoda esille asiantuntemustaan sosiaalisessa mediassa.
Kaikki ensimmäiseen koulutusohjelmaan osallistuneet suosittelisivat koulutusta ja jopa 80 prosenttia oli erittäin tyytyväisiä.
”On ollut todella hienoa nähdä ihmisten omia kasvutarinoita heidän sometaipaleellaan. He ovat rohkaistuneet tuomaan esille itseään ja osaamistaan, jakamaan onnistumisiaan sekä yhteistyötarinoitaan ja niiden kautta oikeasti huomanneet sosiaalisen median positiivisen voiman omassa työssään”, Jenni Niemelä iloitsee.
”Enstolaisten oma panostus näkyy loppujen lopuksi myös Enston sosiaalisen median näkyvyydessä ja tavoitteissa sekä rakentaa omalta osaltaan Enston työnantajamielikuvaa. Jokaisen enstolaisen voima on ilman muuta monta kertaa yrityksen voimaa suurempi.”
Supervoimat käyttöön!
Markkinointiviestintä tehoaa parhaiten, kun se pystyy herättämään tunteita, luomaan muistijäljen ja on aitoa ja inhimillistä. Brändit eivät viesti brändeille, vaan B2B-puolellakin viestien lähettäjinä ja vastaanottajina on aina ihmisiä.
Jokaisella meillä onkin nykypäivän viestiviidakossa supervoima: oma persoonamme, jonka kautta pystymme erottumaan massasta. Sosiaalisen myynnin koulutusohjelman kirkkain ajatus onkin saada jokainen osallistuja innostumaan siitä ajatuksesta, että oma persoona, aitous ja inhimillisyys saa asiantuntijaviestinnässäkin näkyä – ja tuntua.