LM Someco logo

Vestera

Askel kerrallaan kokonaisvaltaiseksi markkinointi­viestinnän kumppaniksi

Yhteistyömme käynnistyi alun perin markkinointiviestintä- ja verkkosivustoprojekteilla, josta kumppanuus laajeni sosiaalisen median sisällöntuotantoon sekä digimainontaan. Yhdessä rakentaminen huipentui kokonaisvaltaisessa brändiuudistuksessa, jonka tuloksena julkaistiin uusi Vestera-nimi, visuaalinen ilme sekä täysin päivitetty verkkosivusto.

Salla Sarkkinen​
Markkinointipäällikkö, Vestera Oy

Haaste: kun yritys kasvaa nimeään isommaksi

Rakennusliike S. Tikakoski on kelpo nimi yhtiölle, joka oli saanut alkunsa yhden tarmokkaan miehen haaveesta. Mutta kun yritys kasvaa paikallisesta toimijasta valtakunnalliseksi asiantuntija- ja palveluyritykseksi, se kasvaa usein myös ulos tunnuksistaan ja viestintäkäytänteistään.

Hyvin sujuneen aiemman yhteistyön vuoksi saimme alkaa tarkastella tilannetta yhdessä asiakkaan kanssa. Pohdittavana oli paljon kysymyksiä: mikä on strateginen johtoajatuksemme, miten vahvistamme järkeen ja tunteisiin vetoavaa vuorovaikutusta, miltä me haluamme näyttää, kuulostaa, tuntua.

Brändi tarvitsee toimintaa ohjaavan idean

Tavoitteenamme oli rakentaa yhdessä asiakkaan kanssa uusi, ihmisläheinen ja erottuva palvelurakentamisen brändi, joka auttaa yritystä kasvamaan. Sen pohjaksi kiteytettiin ydinajatus: hyvän valinnan tuntee. Kaikkea brändiin liittyvää toimintaa ja päätöksentekoa ohjaava idea kumpuaa asioista, joista kohderyhmät oikeasti välittävät, sekä järjen että tunteen tasolla.

Vestera oli jo Tikakoskena ollessaan työstänyt ja kirjannut myös missionsa, visionsa ja arvonsa. Uuden identiteetin kehittämiselle oli vankka pohja.

Nimenannon hienous ja haasteet

Brändi- tai yritysnimen kehittäminen on polku, jonka varrella on tehtävä valintoja ja päätöksiä: lyhyt vai pitkä, selkeä vai kiehtova, konkreettinen vai abstrakti, pehmeä vai jämerä? Mitä nimiehdokas viestii, miltä se näyttää kirjoitettuna ja kuulostaa lausuttuna, millaisia mielikuvia se luo?

Polun poikki on tosin pystytetty monta veräjää. Lukemattomat hyvät ideat törmäävät siihen, että nimi on jo rekisteröity tai sille kaavailtu verkkotunnus on varattu.

Nämä esteet ylitti täsmällinen ja ryhdikäs Vestera-nimi, joka luo mielleyhtymiä yrityksen länsisuomalaisiin juuriin ja rakennusalaan.

Ilme: paljon uutta, jotain tuttua

Uuden brändin ilmeen haluttiin viestivän yrityksen ainutlaatuisuudesta: Vestera on yritys, joka hallitsee asiansa, mutta muistaa aina, että rakennuksia tehdään ihmisille.

Siksi yritykselle valittu logotyyppi, värit, typografia ja muut graafiset elementit kertovat vahvasta asiantuntijuudesta, johon punoutuvat aina lämpö, ihmisläheisyys ja raikas ilmavuus. Edellisestä ilmeestä poimittiin sillanrakentajaksi ripaus oranssia.

Verkkosivustonkin haluttiin kertovan muutoksesta. Samalla kun sivuston ulkoasu uudistettiin, haettiin myös tuoreita painotuksia sivuston rakenteeseen, toiminnallisuuksiin ja sisältöön. Avainsanoja olivat selkeys ja helppokäyttöisyys. Uuden visuaalisen ilmeen lisäksi oli tärkeää saada sivustolle näkyvä viesti siitä, että Tikakoskesta on kasvanut Vestera.