LM Someco logo

40 päivää jouluista Pizzaperjantai-fiilistä

Joulunaika on pakastepizzojen suurinta sesonkia – entistäkin kiireisemmän arjen keskellä nopeat ja maistuvat irtiotot kaikesta ylimääräisestä suorittamisesta tekevät hyvää meille jokaiselle. Jouluna 2021 Grandiosa halusi palkita faninsa päräyttävällä ajanvietteellä ja vauhdittaa samalla myös joulunajan suurta pizzasesonkia.

Koska Grandiosa on muutenkin vähän höveli ja överi kaveri, päätimme ulottaa joulukalenterin 40 päivän ja 6 viikon kestäväksi ilotulitteluksi. Aloitimme jo marraskuun 15. päivä hyvissä ajoin ennen muita joulukalentereita. Kaikki huipentuisi jouluaattoon 24.12.

Aina voi olla
Pizzaperjantai®

Kaiken Grandiosan tekemisen ytimessä on Pizzaperjantai-konsepti. Se on mielentila, se vapauden tunne, johon kuuluu ottaa pizzaa juuri silloin kun itsestä tuntuu parhaalta.

Jokaisesta luukusta palkinto – viikkopalkinnot erikseen

Palkintoja oli kahdenlaisia. Päivittäin saatavat digipalkinnot (40 kpl) olivat nopeita ajanvietteitä Grandiosa-brändin parissa LeadFamly-pohjaisella sivustolla: taustakuvia, giffejä, puuhasteltavaa, käyttövinkkejä, uusia sanoituksia joululauluihin, korttipohjia – joita fanit saivat lähettää myös omille kavereilleen.

Viikkopalkinnot tulivat toki vielä rinnalle, koska kaikessa on kyse ilosta, ja niin fanit myös pysyisivät entistäkin vahvemmin mukanamme koko kampanjan. Viikkopalkinnot jakautuivat kampanja-ajan kuudelle viikolle. Jaossa oli kymmenittäin Grandiosa-tonttulakkeja, -kaulahuiveja, -patakintaita, -pipoja, -pizzalautasia ja -pizzaleikkureita.

Ostopakkoa emme halunneet kampanjaan joulun hengessä asettaa, mutta pizzan ostaneet ansaitsivat mielestämme helpotusta viikkopalkintojen arvontoihin osallistumisessa. Päätimme, että niihin voisi osallistua jokaisen Grandiosa-pizzan EAN-koodin numerosarjalla.

Mainonnalla näkyvyyttä

Grandiosan sosiaalisen median kanavat, Instagram ja Facebook, olivat tärkeässä osassa Joulukalenterista kerrottaessa. Joka viikko muistutimme uuden viikkokisan alkamisesta ja kerroimme, mistä sillä viikolla kisattaisiin. Myös itse luukkujen avaamisesta muistutettiin sosiaalisessa mediassa tiheään kampanja-aikana. Lisäksi arvoimme joulukuussa perjantaisin, siis Pizzaperjantaisin, sosiaalisessa mediassa useita Grandiosa-tonttulakkeja Joulukalenterin hengessä.


Joulukalenteriin ohjattiin näyttävin myymäläpahvein, joissa mainostettiin sekä LeadFamly-sivustolla olleita päivittäisiä luukkuja että erillisiä viikkoarvontoja. Lisäksi Joulukalenterista muistutettiin näkyvästi pakettien kyljessä.

Rakkautta faneilta ja muuta menestystä

Kampanjana Grandiosa Joulukalenteri 2021 oli menestys. LeadFamly-sivustollamme käytiin kampanja-aikana yhteensä 20 460 kertaa. Joulukalenteria mainostavien sosiaalisen median julkaisujen klikkihinnaksi (CPC) muodostui vain 0,27 €. Viikkopalkintoja arvottiin huikeat 335 kappaletta, ja saimme faneiltamme kymmeniä vilpittömän iloisia kiitosviestejä – juuri sitä Pizzaperjantai-fiilistä, jota tavoittelimmekin!

”Joulukalenteri rakensi Grandiosa brändiä sille ominaisella, hauskalla tavalla. Lisäksi kampanja loi brändin ja valikoimamme ympärille mielenkiintoa, lisäsi näkyvyyttämme ja vauhditti pizzamyyntiämme loppuvuoden sesongissa.”


Mari Johtela
Marketing Manager
Orkla Suomi