LM Someco logo

Korinna Saarinen

Social Media Specialist

Olen Korinna Saarinen, mustalla huumorintajulla ja positiivisella asenteella varustettu sosiaalisen median monipuolinen osaaja.

Vastaan pääsääntöisesti muutaman herkullisen asiakkaamme sosiaalisesta mediasta, mutta pöydälläni on pyörinyt yhtä sun toista projektia vaikuttajakampanjoista konseptisuunnitteluihin ja koulutuksiin. Myös vaikuttajakampanjat sujuvat kätevästi käsissäni.

Perusluonteeseeni kuuluu uteliaisuus, mikä on vienyt minut sosiaalisen median syövereihin sen ensimmäisestä päivästä alkaen. Haluan aina kokeilla uutta, kehittyä ja oppia. Mottoni onkin “se mitä en vielä osaa, opettelen” ja se on kantanut minua läpi aikuisuuden tähän pisteeseen saakka.

En ole kovin kilpailuhenkinen yksin, mutta kun jaetaan joukkueet – oma tiimini ei hevillä suostu häviämään! Olen henkeen ja vereen tiimipelaaja. Tahdon tiimini tuntevan olonsa mukavaksi ja hyväksi. Kouluttajana olen lämmin, selkeä ja perusteellinen. Koulutuksissani yritän aina muistaa, että asiat, jotka ovat minulle selkeitä, eivät ole sitä kaikille. Siksi rauhallinen etenemistahti, kertaus ja selkeys ovat koulutuksieni kolme ydinarvoa.

Tätä et värikkään ulkokuoreni alta välttämättä ensimmäisenä ajattele – lenkkipolullani korvanapeista kuuluu raakoja rikospodcasteja ja sohvalle asetun extramukavasti supersankarileffojen pariin (marvel-girl forever).

Sosiaalinen media kehittyy ja muuttuu jatkuvasti. Aina kun kuvittelen olevani ajan tasalla, tulee uusi päivitys, trendi ja tapa tuottaa sisältöä. Uudistumisessa mukana pysyminen on uteliaalle luonteelleni antoisaa ja inspiroivaa. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavan nurkan takaa paljastuu.

Nautin asiakkuuksista, joihin olen päässyt mukaan. Uskallan väittää, että tiimissäni on ihan parhaimmat tyypit ja heidän kanssaan työ on antoisaa. Ympärillä on lukusia ammattitaitoisia, monipuolisia osaajia, joilta voi aina oppia uutta!

Työkaverin suusta:

Olet hyväntuulinen ja jaksat kehua työkavereitasi, kun siihen on aihetta. Osaat hommasi ja siksi sun kanssa tykätään tehdä hommia. Toivottavasti viihdyt meillä pitkään.