LM Someco logo

Miksi bloggaisin myös LinkedInissä?

Blogikirjoittamisen vahvuus on yleensä ennen kaikkea siinä, että blogi on ihan ”oma mediasi”. Sinä päätät, mistä bloggauksessasi jaarittelet ja millä tavalla. Omassa blogissa ei toimintaa rajoita palvelun säännöt, rajoitukset tai uudistukset samaan tapaan kuin yhteistöpalveluissa päivityksiä julkaistaessa.

Oman median raja häilyy nyt, kun LinkedIn on hiljalleen avannut kaikille käyttäjilleen mahdollisuuden julkaista statuspäivityksiä pidempiä kirjoituksia (”long-form posts”). Julkaisemalla näitä eräänlaisia LinkedIn-bloggauksia, voit vahvistaa profiiliasi ja saavuttaa näkyvyyttä myös omista suorista kontakteista muodostuvan verkoston ulkopuolella. LinkedIn tarjoaa siis kilpailevan vaihtoehdon erillisille blogialustoille. Mistä tarkalleen on kyse ja kenelle uusi ominaisuus oikeastaan on suunnattu tai hyödyllinen?

Näkyvyyttä verkostossa ja sen yli

LinkedIn-bloggaus on helppo saada aikaan. Kirjoituseditorin käyttöliittymä sisältää kaikki tarpeelliset perusominaisuudet, vaikkakaan tavalliseen blogiin verrattuna et pääse luomaan bloggauksistasi varsinaista kustomoitua sivustokokonaisuutta. Hyvä ominaisuus on kuitenkin se, että uusimmat kirjoitukset listautuvat profiilisi heti perustietojen alle ja kaikki kirjoitukset vielä erilliselle artikkelit aikajärjestykseen kokoavalle sivulle. Aloitettuasi ”kirjoitusuran” LinkedInissä, uutena toimintona profiilissasi näkyy nyt (myös 500+ kontaktia omaavilla) kaikkien seuraajien määrä, joka muodostuu suorien (ns. 1. asteen) kontaktien lisäksi blogijulkaisusi seurattavaksi valinneista käyttäjistä.  Seuraamalla kiinnostavia kirjoittajia voi oppia uutta, muttei tarvitse ”tungetella” lähettämällä kontaktipyyntöä henkilölle, jota et varsinaisesti ammatillisesti tunne.

writepost

Kirjoitin oman ensimmäisen bloggaukseni LinkedIniin viime viikolla. Somecon tiimiin liittyvä Jani Lilja kirjoitti puolestaan LinkedIn-bloggauksien plussista ja miinuksista ytimekkäästi juurikin LinkedInin puolella. Oma ensikokemukseni vastaa pitkälti Janin kokemaa; kirjoitukseni saavutti yli parisataa katselua ensimmäisinä päivinä – jo ennen kuin jaoin tekstin Twitterin puolella. Bloggaus myös keräsi ihan ilahduttavasti peukutuksia ja sai aikaan verkostoitumistakin parin uuden kontaktin muodossa. Reagoinnit – siis tykkäykset ja jaot – levittivät kirjoitusta myös oman verkostoni ulkopuolelle. Vaivansa väärti, sanoisin.

Blogikirjoitusten pitäisi saada hyvin näkyvyyttä vähintäänkin LinkedInin sisällä, sillä kontaktisi ja seuraajasi saavat ilmoituksen oikean yläkulman notifications-osioon aina, kun julkaiset uuden kirjoituksen. Myös tässä suhteessa bloggaukset siis eroavat tavallisista, lyhyistä päivityksistä. Kuka tahansa voi jakaa kirjoituksesi eteenpäin ja on mielenkiintoista, että katselukerrat kertova tilasto kirjoituksen yläreunassa näkyy kaikille käyttäjille. Toistaiseksi tekstin kirjoittaja ei valitettavasti saa ilmoituksia uusista tykkäyksistä tai tekstin jaoista, mutta tämä ominaisuus toivottavasti lisätään pakettiin myöhemmin.

Paitsi asiantuntijalle, myös työnhakuun

LinkedIn neuvoo ohjeissaan, että blogijulkaisuilla käyttäjä voi muun muassa jakaa ammatillista osaamistaan, kuten kirjoittaa työssään tai urallaan kohtaamistaan haasteista, viimeisimmistä opeistaan tai alan tärkeimmistä trendeistä. Asiantuntijalle LinkedIn on uskottavuudessaan ja asiallisuudessaan taatusti sopiva kanava näkyä, vahvistaa ja ylläpitää näin suhteitaan verkostoon. Bloggauksen kirjoittajan rooli LinkedInissä korostuu, sillä kirjoittajan profiiliin on helppo eksyä ja löytää lukemaan lisätietoja.

Näen uuden bloggausominaisuuden mahdollisuutena tämän lisäksi myös urallaan uuttaa suuntaa etsiville. Kirjoittamalla kolme napakkaa tekstiä omiin kiinnostuksenkohteisiin ja osaamiseen liittyen, voi saada erinomaisen edun moneen muuhun työnhakijaan verrattuna. Kirjoitukset ovat profiilissa näkyvällä paikalla ja napakalla otsikolla voit vakuuttaa mahdollisen tulevan työnantajasi käyttämään enemmän aikaa juuri sinuun ja osaamisalueisiisi perehtymiseen. Alkaa olla yleisesti tiedossa, että sosiaalinen media on hyvä valjastaa avuksi työnhakuun ja bloggaaminen voi olla yksi osa tätä kokonaisuutta, mutta monen mielestä kokonaisen oman blogin perustaminen työnhakua ajatellen tuntuu liioitellulta tai aika väkinäiseltä ratkaisulta. Parin LinkedIn-bloggauksen kynnys sen sijaan lienee matalampi.

Luotko uutta vai jaatko vanhaa?

Oman verkostoni uudesta ominaisuudesta innostuneet asiantuntijat ovat viime aikoina jakaneet LinkedInissä paljon viimeisimpiä muissa kanavissa julkaisemiaan kirjoituksia. Tässä ei varmaankaan ole mitään väärää, jos kirjoituksen aihe sopii osaksi omaa profiloitumista. Jokaista blogitekstiä kannattaa silti tarkastella kriittisesti. Ennen uudelleenjulkaisemista voi pohtia, onko tekstissä päivittämisen tai karsimisen varaa. Voisiko mukaan nostaa vaikkapa ajankohtaisen esimerkin?

Toisaalta LinkedInissä blogatessa on hyvä pitää mielessä, että toimit ainakin jossain määrin palvelun käyttöehtojen rajaamana. Oikeudet kirjoituksiin säilyvät toki itselläsi (tutustu tästä tarkemmin käyttöehtoihin), mutta oman median raja häilyy, kun blogialusta on yhteisöpalvelun sisällä. Tältä kannalta ajatellen ei ole ollenkaan hullumpi vaihtoehto jakaa LinkedInissä aiemmasta modifoituja kirjoituksia, joissa myös viittaat alkuperäiseen tekstiin. Uusia aiheita suunnitellessasi voit hakea inspiraatiota vaikka tämän hetken suosituimpia kirjoituksia vilkaisemalla.

Summasummarum

LinkedIn-bloggausten hakukonenäkyvyydestä löytyy hieman vaihtelevaa tietoa, mutta yhteenvetona voi todeta ainakin sen, että kirjoitusten julkaisemisen arvo on erityisesti näkyvyydessä LinkedIn-palvelun sisällä. Muistutat verkostoasi siitä mitä teet ja osaat, sekä vahvistat ja päivität henkilökohtaista profiiliasi. Samalla bloggaaminen voi avata uusiakin verkostoitumismahdollisuuksia.

Jos kynä yhtään pysyy hallussa, ei kokonaan kannata jättää käyttämättä hyvää reittiä näkyä ja vakuuttaa!

linkedIn_postPS. Jos et vielä ole saanut ilmoitusta uudesta ominaisuudesta etkä pääse bloggailemaan, jätä pyyntö LinkedInille lomakkeella! Omalla kohdallani pyyntö toteutui noin vuorokaudessa. Bloggaamisen pääset aloittamaan klikkaamalla kynäikonin kohdalta statuspäivityskentässä.

Kirjoittaja: Sini Suutari

Uusimmat blogikirjoitukset aiheesta