Lotta Kinnunen

Lotta Kinnunen työskentelee LM Somecolla Creative Consultantina. Hän on toimiston todellinen ilopilleri, jonka valoisa asenne on tarttuvaa laatua. Lotan työpäivät vierähtävät sisältösuunnittelun, konseptien kehittämisen sekä Facebookin, Instagramin ja muun sosiaalisen median kouluttamisen parissa. Sosiaalisen median kanavien tehokäyttäjäksi tunnustautuva Lotta liputtaa ammatillisen oppimisen puolesta.

Koukussa kehittymiseen ja kehittämiseen

Lotta painottaa työn sosiaalisessa mediassa perustuvan etenemiseen. Kanaviin syntyy jatkuvasti uusia ominaisuuksia, trendit vaihtuvat nopeasti ja asiakkailla on hyvin erilaiset haasteet. Työn pohja-ajatus on sekä itsensä että asiakkaan kehittäminen – itse on oltava kartalla sekä teknisesti, että kontekstin puolesta, ja hyödynnettävä sitä tietoa asiakkaan osaamisen ja liiketoiminnan kehittämiseen.

Vallitseva itsensäkehittämisen trendi on mahtava. Opiskellessani mainonnan suunnittelua muistan voihkaisseeni luokkakaverilleni, että jos joskus kirjoitan kirjan, tulee sen otsikoksi ”Miksi Aina Pitää Kehittyä?” Oppimisen prosessi on vuoristorata, jossa jatkuva opettelu on hemmetin raskasta, mutta samalla ihanaa.

Lotta kuvailee itseään uteliaaksi marginaalisista aiheista innostujaksi, joka rakastaa oppimista ja opettamista: ”Olen aina rakastanut koulua ja arvostanut opettajiani. Nyt kun olen roolissa, jossa pääsen kehittämään muita, työtehtäväni merkitys on minulle todella suuri”, Lotta summaa.

Älä häiritse!

Lotta painottaa, että sosiaalinen media tulisi valjastaa aidosti strategiseksi markkinoinnin välineeksi – somestakin saa ja täytyy lähteä hakemaan suoraa myynnin ja kilpailukyvyn kasvua ainaisen brändityön lisäksi.

”On hyvä muistaa, että sosiaalinen media on paikka, jossa asioita laitetaan sellaisten ihmisten silmille, jotka niitä eivät välttämättä haluaisi nähdä. Siksi, kun hankkii mainostilaa ja tuuppaa viestinsä suurelle joukolle, on tärkeä miettiä, onko mainoksessasi mitään vastaanottajaa kiinnostavaa. Voitko tehdä siitä ilahduttavaa tai oivaltavaa? Aina kannattaa olla ihana ja kiva tai rehellisesti kantaaottava ja haastava”, Lotta kannustaa hymyillen. Lotta toivoo yritysten omaksuvan roolin ihmisten viihtyvyyden edistämisessä, ei keskeyttämisessä ja häiritsemisessä.

Varo, mitä toivot

LM Somecolla työskentelyssä Lotan mielestä on parasta kovatasoinen porukka ja lämpimät välit kollegoihin. Toisena hän mainitsee kehittymisen ja kokeilun kulttuurin, jossa välillä mennään niin kovaa eteenpäin, että hattu lähtee päästä. Kiirettä pitää, mutta Lotalle osallisuuden ja saavuttamisen tunteet ovat yhteisen päämäärän tavoittelussa merkittäviä.

“Johtoryhmälle voi mennä heittämään koulutusidean, joka hyvin perusteluin menee läpi yhdellä kuittauksella. Oma tekeminen painaa eniten – kun kerrot, mikä kiinnostaa, niin asialle aletaan tehdä jotain. Lausahdus “Be careful what you wish for ‘cause you might get it” pitää meidän firmassa pelottavan hyvin paikkansa”, Lotta varoittaa hymyillen.